Bore II, Olympiaterminaali ja kesä 1959

Suvumme kotialbumista löysin oheiset kuvat, joissa tallentui ensimmäinen käyntini Äidin synnyinmaassa (ja tulevassa kotimaassani). On elokuuta 1959 ja kotimatkamme Alankomaihin on juuri alkamassa. Kuten kuvan taustasta huomaa, alus on Bore II ja lähtösatama Helsingin Olympiaterminaali (Ehrenströmintien silloin nykyaikaisten rantakerrostalojen profiili näkyy, mutta Rauhanpatsas vielä puuttuu). Ruotsinlaivat olivat siihen aikaan vielä sillä tavalla hauskoja, että vanhempieni Skoda-autot nostetiin satamanosturilla laivan kannelle.

Vasemmalta: Kaarlo, Quirijn, Selma, Äiti, Ilmari, Joost, Marja-Liisa ja Sibrand

Vasemmalta: Quirijn, Sibrand, Ilmari, Kaarlo, Joost, Marja-Liisa, Selma sekä Äiti (taustalla Helsingin satama jää jo taakse)

Bore(Silja)-varustamon neljäs Bore II oli käytössä 1947–1965 (entinen tanskalainen, vuonna 1906 valmistunut ”Dronning Maud”). Laiva romutettiin Helsingissä 1967.

Vasemmalta: Marja-Liisa, Sibrand, Selma, Kaarlo, Joost ja Ilmari.

Nuori Ilmari, silloin 9-vuotias, oli kuvanottohetkellä jo vakaasti päättänyt muuttavansa pysyvästi Suomeen, heti kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Rauha-äidin järkyttävä kuolema, vuoden 1961 liikenneonnettomuudessa, teki päätöksestäni entistä vahvemman. Äidin ja isän suhteen syntyvaiheista kerroin aiemmin blogissa ”Kouriintuntuva hoitoapu Talvisodan haavoihin”. Suomessa kävin vielä uudestaan vuonna 1961, mutta saavuin lopullisesti vuonna 1970 (ainoana meidän perheemme lapsista ja suomen kielen taidottomana) enkä koskaan ole katunut päätöstä! Jopa Eila Kännö suhtautui maahanmuuttooni myönteisesti, johtuen varmaankin isäni avusta talvisodan aikana.

Eipä pieni mies silloin vielä tiennyt, että reilut kymmenen vuotta myöhemmin hän toimisi satamajätkänä juuri noissa Helsingin satamoissa (Katajanokanlaituri ”Skatta”, Länsisatama ”Jätkäsaari/Jätkis” sekä ”Sompassa” eli Sompasaari). Sillä työllä rahoitin maatalousopintojani, jonka jälkeen siirryin Valamon vuokraviljelijän vaiheen kautta maatalousneuvontatehtäviin, niin koto-Suomessa kuin Venäjällä.

Näin jälkikäteen voin todeta, että vuonna 1959 tuo nuori poitsu teki rohkean, mutta sittenkin viisaan päätöksen, jossa mukana on ollut myös aimo annos onnea (”kelpo kansalainen”: ei päivääkään ilman työtä, ei työttömyyskorvauksia, ei asumistukea saatikka sairauspäiviä).

Nyt, pohjoisen upeassa korvessa, tuntuu hyvältä, että saa vielä nauttia onnellisista eläkepäivistä sekä muistella elettyä elämää.

Suomi on mainio kotimaa!

Meritie Ruotsiin - Sjövägen till Sverige (FST-Dokumentti)

 

ilmari

Suomussalmi. Puheenvuoron vakiokirjoittaja 2009-2019. Vapaavuorolainen, joskin enää harvoin. Nykyinen blogialustani: ILMARISCHEPEL.LIVEJOURNAL.COM

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu