Hyvät herrat ja norjalaiset!

Kuivalaisen Erkki, mainio työkaverini ja Ilomantsin lahja maailmalle, pruukasi usein tervehtiä seuraavalla tokaisulla: ”Hyvät herrat ja norjalaiset!”. Ilmaisu pätee aivan erityisesti tälle duolle: Øystein Bache ja Rune Gokstad.

Suurin osa idän viikingeistä olivat ruotsalaisia, mutta joukossa joku norjalainen (ja ehkäpä suomalainenkin). Kesällä 2018 mainiot norskimme kulkivat Nevan, Olhavanjoen sekä Dneprin kautta.

Ohjelma, josta tämä myöhäisherännäinen blogini kertoo, tuli ulos jo vuonna 2018 TV-kakkosella, mutta meni ainakin minulta kokonaan ohi. Onneksi on Ylen areena ja onneksi katseluaikaa on edelleen tarjolla. Jäin välittömästi koukkuun. Øysteinin ja Runen muodostama ”Team Bachstad” seuraa viikinkien jalanjälkiä yli kymmenmetrisellä moottoripurrella. Tämä ”pientä laittoa” vailla oleva suomalaisfiskari on parhaat päivänsä nähnyt eikä 1960-luvun marinoitu bedford-moottorikaan herätä ihastusta, ainakaan tämän katsojan silmissä, vaikka suomalainen myyjä hienosti kehuu, kuten ”takavalotakuun” myyjän pitääkin.

Vasemmalta: Øystein, Tore ja Rune. Taustalla suomalaisfiskari ”Sirius”, nykyisin ikionnellisten istanbulilaismiesten omistuksessa.

Seikkailu alkaa Helsingistä Pietariin, ja tarkoitus on suunnata Mustanmeren kautta Istanbuliin. Ellei ole jo nähty ja mikäli teillä on luppoaikaa näin keskikesän sateilla, niin tarjolla on kerrassaan mainio matka! Duon seuraan liittyy Pietarissa norjalainen Tore, joka on idäntaitoinen ja aikoinaan opiskellut Minskissä. Etenkin heille, joilla on mahdollisesti ennakkoluulot, norjalaismiesten hauskat kokemukset ”pelottavassa idässä” saattavat yllättää. Minulle, itsekin vanhalle idänkävijälle ja Venäjän sisävesien purjehtijalle, nuo kokemukset tuntuvat enemmän kuin tutuilta. Inhimillisyys ja ilo kunniaan! Norjan miehille suurkiitos.

https://areena.yle.fi/1-4447050

https://areena.yle.fi/1-4447048

https://areena.yle.fi/1-4447046

https://areena.yle.fi/1-4447044

https://areena.yle.fi/1-4447049

https://areena.yle.fi/1-4447047

 

ilmari

Suomussalmi. Puheenvuoron vakiokirjoittaja 2009-2019. Vapaavuorolainen, joskin enää harvoin. Nykyinen blogialustani: ILMARISCHEPEL.LIVEJOURNAL.COM

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu