Niin jäi juhla juhlimatta, tupakkasi tuhlimatta, voimajuoma vohkimatta..
Kaimani Ilmari Kianto on täällä Suomussalmella ilman muuta ylpeyden aihe, mutta velmumiehestä on säilynyt myös se paikallismuisto, että hän jopa kutsutti itseään kylään. Eikä se jäänyt pelkästään omaehtoiseen kutsuun, vaan hän luetteli etukäteen emännille mitkä tarjoilut sopisivat parhaiten köyhälle korpikirjailijalle. Viimeistään tämän blogin jälkeen jokainen meistä voi kuitenkin yhtyä siihen ehdottomaan tosiasiaan, että tuo hieman röyhkeä Kianto oli ilosanan taitaja!
Kirjailija kirjoitti aikanaan seuraavan syntymäpäivärunon. Oli vissiin suuttunut kun ei saanut kutsua 50-vuotisjuhliin..
Myöhästynyt onnittelut 50 v Lusmalle S-salmen keskuskylässä 31/5 – 1938
Onko Lusma lupsahtanut,
Bogdanoffi poksahtanut
kun on juoru tänne tullu,
viesti vierinynnä hullu,
että vuotta viisikymment
sie oot käpsytellyt kämment?
Uros uljas Karjalasta,
Akonlahden marjalasta
veikko vienankarjalainen,
Murmanskista muurahainen!
Kas mie oisin kostih tullut –
a kun tuot ei tietty, hullut,
jotta siull ois praasniekkaiset,
tsaijut, kahvit kolmenlaiset,
shankit, renkit, kakkaraiset,
krentelit, ta kaikki naiset,
Tatjanat ta Tshupukaiset.
Niin jäi juhla juhlimatta,
tupakkasi tuhlimatta,
voimajuoma vohkimatta,
koljattisi koskematta.
A mie mieluust tullut oisin
rospuutossa poikki maisin,
sumtsha seläss, nakru naisin,
rustata vot runon voisin,
ilon ilmaiseksi toisin,
toisillekin ilon soisin,
jos vain viestin ajoiss saisin.
Nyt on myöhä, nyt ei ruotsi,
etkä enää itse hotsi,
laulaa akka, putket purraa,
kunnan kujall autot surraa,
en mie ruohi, en mie tohi,
kylään tullen marssin ohi.
Vet en kuulu kylän herroih
enkä seurakunnan narreih –
mie oon kaukokorven Kiro,
metsän peikka, piessa, piru,
en mie ota osaa juttuun,
pistä peukaloa huttuun,
juuttunut oon omaan
nuttuun,
tuomittu oon Turjaan tuttuun.
Niinpä tiennyt siis en tuosta,
ett ois kylään saanut juosta,
Lusman kekkereihin kerran,
kuptsan kostih armost Herran.
A voi voi voi, prostikkoa,
anteeks aivan antakoa!
En mie uhall ollut poissa
erakkona korven koissa,
en oo paistettu mie voissa,
harvoin rypenynnä soissa.
Ethän sie oo apoteekkar,
etkä mikään lemmen leekkar,
siehän ihminen vain olet,
niin kuin karhu maata polet,
leikkisanoin loksauttelet,
kundejasi kupsauttelet,
kumartelet, hupsauttelet,
stolan takaa toksauttelet,
aina altis asioihin,
saapasrasvan rasioihin,
tavaroiden tuotantahan,
raharovon luotantahan.
Terve, terve, heimoveli!
Jatkukohon reilu peli!
Akat kuolkah ukko eli
ukolla on aina keli
en mie käänny Sinuun selin
Jumal apu soutajalle
syömäh, juomah ristikansa
mäne ruttoh tervehenä.
Ollaan jäseninä naamakirjan ”Kostamus-ja Kiitehenjärven ympärillä olevat kylät Vienassa”-rymässä ja siellä Sami Ruuhinen julkaisi tämän mainion runon, joka oli osoitettu hänen ukilleen. Ilmari-kaima pani tämän vahingon nyt hieman laajempaan kiertoon, ansaitusti. Kiitos Samille, Uljas-ukille sekä ennen kaikkea Ikille!
Kun luin blogin otsikkoa, niin luulin ensin juhlimatta jääneen juhlan tarkoittavan tämän vuotista puna-armeijan voitonjuhlaa.
Meidän on syytä täällä Suomessa juhlia aivan jotain muuta ja omaa sotahistoriassamme. Ja juhlia silloin tällöin vaikka lupsakkaa korpikirjailijaamme!
Ilmoita asiaton viesti