Niin jäi juhla juhlimatta, tupakkasi tuhlimatta, voimajuoma vohkimatta..

Kaimani Ilmari Kianto on täällä Suomussalmella ilman muuta ylpeyden aihe, mutta velmumiehestä on säilynyt myös se paikallismuisto, että hän jopa kutsutti itseään kylään. Eikä se jäänyt pelkästään omaehtoiseen kutsuun, vaan hän luetteli etukäteen emännille mitkä tarjoilut sopisivat parhaiten köyhälle korpikirjailijalle. Viimeistään tämän blogin jälkeen jokainen meistä voi kuitenkin yhtyä siihen ehdottomaan tosiasiaan, että tuo hieman röyhkeä Kianto oli ilosanan taitaja!

Kirjailija kirjoitti aikanaan seuraavan syntymäpäivärunon. Oli vissiin suuttunut kun ei saanut kutsua 50-vuotisjuhliin..

Myöhästynyt onnittelut 50 v Lusmalle S-salmen keskuskylässä 31/5 – 1938

Onko Lusma lupsahtanut,

Bogdanoffi poksahtanut

kun on juoru tänne tullu,

viesti vierinynnä hullu,

että vuotta viisikymment

sie oot käpsytellyt kämment?

Uros uljas Karjalasta,

Akonlahden marjalasta

veikko vienankarjalainen,

Murmanskista muurahainen!

Kas mie oisin kostih tullut –

a kun tuot ei tietty, hullut,

jotta siull ois praasniekkaiset,

tsaijut, kahvit kolmenlaiset,

shankit, renkit, kakkaraiset,

krentelit, ta kaikki naiset,

Tatjanat ta Tshupukaiset.

Niin jäi juhla juhlimatta,

tupakkasi tuhlimatta,

voimajuoma vohkimatta,

koljattisi koskematta.

A mie mieluust tullut oisin

rospuutossa poikki maisin,

sumtsha seläss, nakru naisin,

rustata vot runon voisin,

ilon ilmaiseksi toisin,

toisillekin ilon soisin,

jos vain viestin ajoiss saisin.

Nyt on myöhä, nyt ei ruotsi,

etkä enää itse hotsi,

laulaa akka, putket purraa,

kunnan kujall autot surraa,

en mie ruohi, en mie tohi,

kylään tullen marssin ohi.

Vet en kuulu kylän herroih

enkä seurakunnan narreih –

mie oon kaukokorven Kiro,

metsän peikka, piessa, piru,

en mie ota osaa juttuun,

pistä peukaloa huttuun,

juuttunut oon omaan

nuttuun,

tuomittu oon Turjaan tuttuun.

Niinpä tiennyt siis en tuosta,

ett ois kylään saanut juosta,

Lusman kekkereihin kerran,

kuptsan kostih armost Herran.

A voi voi voi, prostikkoa,

anteeks aivan antakoa!

En mie uhall ollut poissa

erakkona korven koissa,

en oo paistettu mie voissa,

harvoin rypenynnä soissa.

Ethän sie oo apoteekkar,

etkä mikään lemmen leekkar,

siehän ihminen vain olet,

niin kuin karhu maata polet,

leikkisanoin loksauttelet,

kundejasi kupsauttelet,

kumartelet, hupsauttelet,

stolan takaa toksauttelet,

aina altis asioihin,

saapasrasvan rasioihin,

tavaroiden tuotantahan,

raharovon luotantahan.

Terve, terve, heimoveli!

Jatkukohon reilu peli!

Akat kuolkah ukko eli

ukolla on aina keli

en mie käänny Sinuun selin

Jumal apu soutajalle

syömäh, juomah ristikansa

mäne ruttoh tervehenä.

Ollaan jäseninä naamakirjan ”Kostamus-ja Kiitehenjärven ympärillä olevat kylät Vienassa”-rymässä ja siellä Sami Ruuhinen julkaisi tämän mainion runon, joka oli osoitettu hänen ukilleen. Ilmari-kaima pani tämän vahingon nyt hieman laajempaan kiertoon, ansaitusti. Kiitos Samille, Uljas-ukille sekä ennen kaikkea Ikille!

ilmari

Suomussalmi. Puheenvuoron vakiokirjoittaja 2009-2019. Vapaavuorolainen, joskin enää harvoin. Nykyinen blogialustani: ILMARISCHEPEL.LIVEJOURNAL.COM

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu