Sarvikummun tanssilava, Eino Grön ja ”rilliotteluni”

Katselin Juho-Pekka Rantalan hienon ja leppoisan haastattelun, Itse asiassa kuultuna: Eino Grön. Siinä tämä pitkäaikainen viihdetaiteilija kertoo kiinnostavasta elämästään, johon aina 1960-luvun alkuun asti kuului myös painiurheilu ja vieläpä varsin menestyksellisesti.

Mainittu yhtälö (Eino Grön ja paini) pani, sattuneesta syystä, omatkin aivonystyrät liikkeelle eikä niinkään mairittelevassa mielessä. Sarjassa ”Muistoja elämäni taipaleelta”, josta oheisen kuvituskuvan skannasin äitini Rauha Elisabeth Schepel-Salosen (1913-1961) leikekirjasta, kerron siitä muistosta hieman lisää (vaikka tuskinpa rakas äitini olisi ollut ylpeä pojastaan..):

Eletään 1980-luvun alkua ja jo usean vuoden ajan olen ollut raivaamassa Uuden Valamon luostarin vesakoituneita peltoja uuteen kasvukuntoon. Vuonna 1977 tein luostarin taloudenhoitaja Veli Kristoforoksen (myöhemmin piispa Ambrosius) kanssa sopimuksen, että aloitan itsenäisenä vuokraviljelijänä viljelemään Valamon peltoja luonnonmukaisesti. Siitä hieman lisätietoa tässä ja tässä.

Viljelysopimuksen luostarin kanssa tein talvisaikaan enkä silloin vielä tajunnut miten kivisiä nuo pellot olivat verrattuna vaikkapa lähiseudun Joroisten tai Liperin sileihin peltoihin. Pikku hiljaa sain kuitenkin Kyanderin ja Saastamoisen suvun entisen Papinniemen kartanon pellot taas tarvittavaan kukoistukseen, vaikka urakka olikin kova. Jotta raskas työ hieman helpottuisi tein harjoitteluvaihtosopimuksen hollantilaisen maatalousopiston kanssa ja tapahtumakesänä Viktor ja Hans toimivat pätevänä apuna viljelyhommissa. Touhu kiinnosti hollantilaisia, koska meidän maatilamme oli Suomen ensimmäisiä luomutiloja, suuressa mittakaavassa. Koska halusin, että suomalainen reilu meininki tulisi heillekin tutuksi päätimme yhtenä kesäiltana mennä Sarvikummun lavalle, perinteisiin maalaistansseihin. Varsinaisena vetonaulana toimi tässä yhteydessä kruunamaton tangokuningas Eino Grön. Sarvikumpu on pieni metsäkylä Heinäveden kunnan itäreunalle ja sen kodikas tanssilava houkutteli väkeä lähinnä Outokummusta, Viinijärveltä, Liperistä sekä Heinävedeltä.

Kun saavuimme tanssilavan parkkipaikalle kuului melko pian iloinen huuto: ”Ilmari, äkkiä tänne!”. Kutsuja oli Jussi Svahn, kylämme Hilkka Svahnin (savoksi ”Vuaniskan”) poika. Hilkka oli jäänyt leskeksi ja toimi siihen aikaan yhdessa toisen Hilkan (Pakarisen Hilkan) kanssa luostarin ”Trapesa”-ravintolan emäntänä. Komea ”Trapesa” tehtiin kartanon entisestä kivinavetasta. Jussi oli muuttanut jo pois kotoa ja työskenteli jossain Pohjois-Karjalassa. Kerran aiemmin hän tuli luonani ja pyysi josko voisi lainata traktorini ja perävaunu pariksi viikonlopuksi, jotta yksin asuvalle äidilleen ajaisi muutaman talven polttopuita. Suostuin siihen ilman muuta ja kun Jussi toi vehkeet takaisin ja kysyi paljonko on velkaa kerroin, ettei tarvitse maksaa mitään; riittää kun Hilkka tarjoaa ohiajajalle joskus pullakahvit silloin kun talvella linkoan Varistaipaleen pitkää tietä. Sivuansion takia olin nimittäin ottanut urakkasopimuksen tästä tiestä, joka vie Valamosta Lintulaan ja jonka varrella myös Hilkka asui. Jussi, joka myös oli tullut Sarvikummun tansseihin, pähkäili ilmeisesti, että nyt oli tullut reilun korvauksen paikka ja tarjosi cortinan takapenkillä kossua, suoraan pullosta. Otimme hyvässä hengessä muutaman kerran kunnolla pohjanmaan kautta ja lähdin siitä ostamaan makkaroita hollanninmiehille. Muistan vielä miten Eino Grön saapui, pikkutakki rennosti olkapäällä, ja totesi, että ”Täällähän on mukava kesäillan tunnelmaa”. Laulu ja tanssit alkoivat ja Viktor sekä Hans lähtivät tarkkailemaan tilannetta. Minä vuorostani tilasin jotain 6-8 makkaraa, joita jokainen sai itse paistaa pitkän kaasugrillin verkolla. Kun pöyritin omia makkaroita käänsin vahingossa myös vieruskaverin makkarat, joka siihen heti sihisi: ”Perhana, älä koske meidän makkaroita, muuten tulee turpaan!”. Pyysin anteeksi ja sanoin, ettei pidä olla niin kireänä. Samalla vastasin nousuhumalassa kuitenkin typerään haasteeseen ja sanoin kansallisromantiseen tapaan vielä typerämmin: ”Mutta jos se on siitä kiinni, niin anna tulla vaan”. Mies huomasi kuitenkin kokoani (193 cm) ja lähti pois. Ei mennyt kuitenkaan kauan kun tuli takaisin kaverinsa kanssa, jolla oli jo huomattavaa kokoa.  Pienempi heistä otti kaasugrillistä pitkävartisen haarukan ja tökki sillä minua melko ikävästi käteen. Siitä todella suutuin ja aloitin isomman miehen kanssa painiottelun. Monien vuosien kivenraivaustyön ja pitkien työpäivien ansiosta olin siihen aikaan väkivahva eikä mennyt kauan kunnes kyseinen mies roikkui ylösalaisin tiukassa otteessani. Suunnilleen tähän tapaan. Pienimpi mies kävi minua takaapäin kimppuun ja sain muutaman kovan tällin, jotka loppuivat kuitenkin siihen kun Viktor ja Hans tulivat apuun.

”Ilmari, laske maahan ja päästä irti!”

Oma järkini palasi siihen kun sivulta kuulin järjestysmiehen kehotuksen: ”Ilmari, laskepa maahan ja päästä irti!”. Järjestysmiehet edustivat Heinäveden Punaista Ristiä ja kyseinen mies oli tuttu maanviljelijä Palokin kylästä. Tein työtä käskettynä ja sen jälkeen meidät vietiin erillään ja kerrottiin, että tästä pitää tehdä poliisille ilmoitus. Riitapukarit poistettiin alueelta ja pääsin kotiin joko Hansin tai Viktorin kyydillä (rähinäviinan aiheuttama muistikatkos). Hollannin miehet saivat kerrankin tutustua Suomen valoisan kesän eksotiikkaan. Parin päivän kuluttua tuli käsky saapua Heinäveden nimismiestoimistolle, jossa tehtiin kuulustelu ja pöytäkirja. Sitä en tiedä tuliko koskaan merkintä minun tyhjään rikosrekisteriini, mutta nimismiehen saattopuheen muistan edelleen: ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää!”. Viisaita sanoja, joiden todistusvoiman sain huomata Eino Grönin haastattelun yhteydessä..hehheh.

ilmari

Suomussalmi. Puheenvuoron vakiokirjoittaja 2009-2019. Vapaavuorolainen 2011-2021. Nykyinen blogialustani: ILMARISCHEPEL.LIVEJOURNAL.COM

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu