Suomi on maalainen
Rukiin elonkorjuu 1933 (kuva: Lauri Huhtala / lähde: museoviraston juuri perustettu public domain)
Pitkästä aikaa YLE esittää jotain ”omaa tuotantoa”, olkoonkin että kyse on ostopalvelusta.. Joulunpyhinä kahdeksanosaista ”Suomi on maalainen”-sarjaa esitetään 28.12-6.1 välillä, peräkkäisinä päivinä. Jaksot ovat 28.12 alkaen katsottavissa myös Yle Areenassa.
Suomi on maalainen (”Sarja maaseudun syvimmästä olemuksesta”):
- Jakso 1: Haudan partaalla? ma 28.12. klo 18.30 · Yle TV1
- Jakso 2: Juuret ti 29.12. klo 18.30 · Yle TV1
- Jakso 3: Maa on voimaa ke 30.12. klo 18.30 · Yle TV1
- Jakso 4: Politiikkaa ja aatosta jaloa to 31.12. klo 18.30 · Yle TV1
- Jakso 5: Susirajan tuolla puolen pe 1.1. klo 18.30 · Yle TV1
- Jakso 6: Nuoruus ja nostalgia ma 4.1. klo 18.30 · Yle TV1
- Jakso 7: Maailman maalaiset ti 5.1. klo 18.30 · Yle TV1
- Jakso 8: Paratiisi ke 6.1. klo 18.30 · Yle TV1
Näin maalaisena, itse asiassa korven asukkaana, en voi muuta kuin ilahtua etukäteen ja toivon sitä samaa lukijoille. Maaseutu on taas ”in”, johtuen ikuisesta kaipauksesta luontoon (mutta tänä vuonna valitettavasti myös koronasta).
Hiukan harmittaa, ettei YLE enää panosta kotimaiseen ”maalaisviihdetuotantoon”, kuten Tampereen TV2 teki vielä reilut kymmenkunta vuotta sitten. Heikki Luoman ja Jukka Mäkisen ”Kuusniemen” kunnan mainiot maalaiskomediat olivat mukavaa ja harmitonta ajanvietettä:
- Vain muutaman huijarin tähden
- Peräkamaripojat
- Mooseksen perintö
- Turvetta ja timantteja
Myös Kari Väänäsen kirjoittama ja ohjaama ”Taivaan tulet”, joka vuosina 2005-2012 kuvattiin Kemijärvellä, edustaa samaa, suosittua genreä samalla kun moni kaverinäyttelijä sai mukavan/kaipaaman keikan. Itse juoni on varsin kevyt ja vissi sivuseikka; tärkeintä lienee kotoinen fiilinki! Taivaan tulet on parhaillaan katsottavissa Yle Areenassa. Vaimoni kanssa katselin juuri kaikki neljä kautta taulutelevisiolta, tabletin ja edullisen chromecastin avulla. Toivottavasti YLE satsaa lähitulevaisuudessa uudestaan maalaiskomedioihin, koska siitä iloitsevat niin kaupunkilaiset kuin maalaiset. Onhan puoli miljardi/vuosi melkoinen raha ja onnistuihan se ennenkin hyvin.
Tulossa oleva ”Suomi on maalainen”-sarja on Antti Seppäsen tekemä jatko ”Suomi on ruotsalainen/venäläinen/suomalainen/metsäläinen”-formaattiin ja siitä etenkin onnittelut Seppäsen Intervision-firmalle. Ylen lisäksi nyt esittävän sarjan rahoittajia ovat olleet MTK ja Keskitien tukisäätiö.
Mikäli seuraavan jatkosarjan nimi olisi ”Suomi on kaupunkilainen” aion ilman muuta katsoa. Saattaa kuitenkin olla, että mahdolliset ”Suomi on eurooppalainen” tai ”Suomi on maailmankansalainen” alkaisivat jo hieman haiskahtaa ”ropakantalta”.
Joka tapauksessa, ihan mukavat pyhät ovat edessä kaikesta huolimatta. HYVÄÄ JOULUA!
Kuvasta tuli mieleen heinäladossa hyppiminen pienenä, ennen kuin dinosauruksen munat ilmestyivät pelloille. Täytyy ehdottomasti katsoa.
Hyvää joulua Ilmari!
Ilmoita asiaton viesti
Latoheinän ja ”munien” väliin osui pienpaalien aikakausi. Pitihän nekin varastoida sisätiloihin, mutta kivikovat paalit eivät houkutelleet hyppimiseen. Myöskään latoromantiikalle (á la Suomi-filmi) ei paalattu heinä tarjoa sitä pehmeintä toimintaympäristöä…
Ilmoita asiaton viesti
Tuosta en tiedä mitään, mutta kun ajettiin 90-luvun puolivälissä Baltian maiden läpi koiranäyttelyyn, niin Liettuassa korjattiin porukalla viljaa sirpeillä. Jäi mieleen.
Ilmoita asiaton viesti
Sirppikorjuu ja lyhteiden sitominen ovat työmenetelminä aivan käypäisiä, mutta eihän niillä modernin maatalouden kanssa ole mitään tekemistä, kun työn pitäisi olla tuottavaa per nokka ja aikayksikkö.
Siirtyminen heinän seivästämisestä paalaamiseen merkitsi samalla työn luonteen muuttumista. Paaleja mätetään traktorin lavalle oikeastaan pakkotahtisesti, koneiden ehdoilla. Voin vahvistaa, että idyllisestä heinänteosta ei ole tietoakaan, kun Massikan perässä mennään puolijuoksua, ja heitellään viisikiloisia paaleja yhä kasvavan kuorman päälle.
No, sitten keksittiin ne säilörehunyytit, ja siitä alkaen ainoa heinämies on ollut konemies.
Ilmoita asiaton viesti
Siitä on kyllä idylli kaukana kun on päivän helteisellä pellolla, olin joskus isompana haravoimassa. Ja ai kun sääriä pisteli illalla saunassa.
Ilmoita asiaton viesti
Minä se vaan sain pelkästään nautiskella, kun oltiin niin harvoin äidin maalaisserkun luona käymässä. Olivat hienoja päiviä ja metsämansikat makeita. 🍓🍓
Ilmoita asiaton viesti
Kyläilemässähän minäkin ja heinäpellolla sen verran, että tiedän ettei se ollut sellaista kuin Suomi-Filmeissä.
Ilmoita asiaton viesti
Se olikin maalla parasta mitä pienenä tiesin. Hyppiä korkeiden kasojen päällä kaverien kanssa. Eihän siitä minulla ole kuin melkein 70-vuotta kulunut, mutta tuoksunkin kyllä muistan vielä hyvin. 👏
Katson ohjelman ihan mieluusti suurella mielenkiinnolla. Kaikkea hyvää sinulle Ilmari ja iloista joulua ja onnekasta vuotta 2021.🙏🎄
Ilmoita asiaton viesti
Hyvää joulua Ilmari ja pesue.
Ilmoita asiaton viesti
Varmasti sarjan katson koulupoikana kaikki kesät maatalon touhuissa viettämäni ajan muisteloksi.
Seija Nylyndin mainitsemat haravointi ja heinäladossa pakkaaminen tulivat tutuiksi. Loppuaikoina myös heinien seivästäminen.
Minulla oli oikein ”oma” hevonen, Urpo, jonka kanssa tehtiin talon hommia: haravakoneella ajoa, heinäseipäiden kuljetusta ja milloin mitäkin. Vein Urpon illalla hakaan ja hain aamulla töihin. Minulla oli sen verran kokoa, että pystyin jopa hevosen valjastamaan. Hyvät kaverit oltiin.
”Kuusiniemi”-sarja ja ”Taivaan tulet” ovat mainioita sarjoja. Kannattaa katsoa toiseenkin kertaan. ”Taivaan tulista” on vielä Yle Areenasta katsomatta pari jaksoa.
Hyvää Joulua itse kullekin säädylle!
Ilmoita asiaton viesti
Se oma hevonen on varmaan kallis muisto; muistoissani on säilynyt se, että tädin mies haki kerran talvella linja-autopysäkiltä hevosella, ja matka tätilään taittui reessä vällyn alla. Ja perillä ne hoppatossut, minullekin riitti.
Hyvää joulua, ja kaikille muillekin!
Ilmoita asiaton viesti
Meidän heivosten nimet olivat Pipsa ja Jehu. Jehu oli paljon vanhempi kuin Pipsa, oli kuulemma ollut sodassakin mukana.
Armeija oli sodan loputtua ilmoittanut, että Jehun saa tulla hakemaan takaisin kotiin siitä ja siitä paikasta, – täysin palvenneena. Luovutuksen ehto oli, että hevonen tuntee isäntänsä. Kyllähän Jehu oli isäntänäsä tuntenut kolmen vouden jälkeenkin. Ja Jehu veti vielä monen kesän heinät latoon, vaikka vanha olikin.
Hyvää joulua kaikille!
Ilmoita asiaton viesti
Heinissä hyppimisen ohella tykkäsin olla navetassa. Nuuhkin mieluusti niitä hajuja ja silittelin eläimiä. Sinänsä ihme, että näin isonakin tyttönä tykkään edelleen navetan tuoksusta. 👍
Luulenpa ihan vakaasti olleeni edellisessä elämässä maatalon riuska emäntä. Tuskin peltotöihin yhtään kaipaisin, mutta eläinten kanssa puuhailu olisi sitä kivointa työtä maalla..
Kunhan saisin aamulla nukkua niin pitkään kuin uni maittaa. Ai, koska ne lehmät pitääkään oikein lypsää? 😁
Ilmoita asiaton viesti
Jaahas, Kaija… jotenkin nuo mielikuvat edustavat sellaista ”Piippolan vaarilla oli talo” -maalaisuutta. Kun kaksisataa lehmää maleksii jonossa lypsyrobotin läpi, niin ehkä emäntä tosiaan voi tarkkailla tapahtumia valvontakameran kautta, navettamekkoa ylleen vaihtamatta?
Ilmoita asiaton viesti
Elähän nyt Tuomo vähättele mun illuusiotani herkästä maalaiselämästä. Ei mitään valvontakameroita lähimaillakaan. Ei tehotaloutta, vaan kivaa pientä puuhailua raikkaassa maalaisilmasa järven rannalla.
Kiva pieni punainen hirsinavetta ja siellä muutama söpö Mansikki, jotka tykkäisivät vain päivällä lypsämisestä. Muutama vuohi, jotta saisin vuohenjuustoa syödä kerrankin kyllikseni ja kivoja kanoja kaakattamassa emännän ympärillä. Muutama viisas ja hyvätapainen possu karsinassa.. Niitä ei sitten syödä. Ei omia..
Joulukinkkukin ostetaan naapurilta..
Nämä riittäisivät hyvin luomaan aitoa navetan tuoksua 🙂
Eikös aito maalaiselämä ole tämmöistä kaikkien rauhaa ja eläimiä rakastavien ihmisten unelmissa?
Ilmoita asiaton viesti
Just äsken Ylen aluelähetyksessä soitettiin joululaulu ”Tonttu” pitkänä versiona! Siinäpä on maalaiselämän koko kattaus. Kuuntelijapalautteen mukaan laulu tuo monelle runsaasti muistoja lapsuudesta, mutta nuori juontaja sanoi liikuttuvansa sen tekstistä. Mitähän murheellista tuossa Rydbergin runossa on?
https://fi.wikisource.org/wiki/Tonttu
Ilmoita asiaton viesti
Ensimmäiseksi kiinnitin huomioni tuohon lauseeseen lehmästä ja kahleista.😥
Viimeinen kerran kun kävin kesämökkinaapurin navetassa oli liian surullista katsottavaa.. Huomasin niiden muutaman lehmän olevan kiinni pilttuussaan paksuissa kahleissa. Kesällä??
Kysyin miksi… ja hän vastasi, niiden lähteneen niityltä karkuun omille teilleen. Isäntä niitä sitten oli haeskeli pitkin kylää ja tässä oli nyt niiden niiden rassujen kohtalo.😥😥
En enää koskaan käynyt siinä navetassa tuon tapauksen jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Niin Kaija, mikään ei ole niin kuin ennen kun huiski pienenä kesäisin maalla kyläillessään laitumella lypsyllä lehmistä kärpäsiä:)
Kiiliäisiäkään ei enää ole, jossain luki että hirvikärpäset olisivat syrjäyttäneet ne, mutta eivätköhän hävinneet jo paljon aiemmin.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos, olipa taas kiva juttu ja asiaa asiassa, liikuttavia, koskettavia asioita ❤🙏
Ilmoita asiaton viesti
Varhaisimmat muistoni navetasta ovat, kun kuljen lehmien ruokintapöydällä ja levitän heiniä lehmien eteen. Heinät on pudotettu keskelle pöytää vintiltä. Navetanvintillä oli isot heinäkasat koko talven tarpeiksi, ja vintin lattiassa oli aukko, josta heiniä tiputettiin keskelle ruokintapöytää.
Lapsena join lehmänlämmintä maitoa, jota lypsin itse pieneen mukiin. Osan maidosta sai myös kissa.
50-luvulla lehmiä lypsettiin vielä käsin. Kuvassa äitini lypsyhommissa.
https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/wp-content/uploads/sites/2/2020/12/P1060462.jpg
Seuraavat lypsymuistot ovat ajalta, jolloin lehmät lypsettiin laitumellakin lypsykoneella. Laitumen vieressä oli siirettävä laatikko, jossa oli bensiinikäyttöinen moottori, joka vedettiin käyntiin vähän saman tapaan kuin ruohonleikkuri. Moottorin avulla saatiin lypsykone toimimaan keskellä peltoa. Laitumella oli karsina, johon lehmä haettiin lypsyn ajaksi. Jotkut lehmät tulivat itse paikalle, mutta toisia sai käydä hätyyttämässä lypsylle. Olin mukana lypsyllä hakemalla lehmiä paikalle.
Lehmienpito loppui meillä 70-luvun puolivälissä, ja samoihin aikoihin muutin itse pääkaupunkiseudulle, mutta juuriltani olen niin maalainen kuin olla voi.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri noin 1950-luvun navetat rakennettiin. Minulla on omani tänä päivänäkin, joskin lypsykarja sieltä lähti teuraaksi jo liki 50 vuotta sitten.
Navettarakennuksessa on erilliset tilat myös hevoselle, sioille ja jopa sonnille, ja jokaiseen osastoon on vintiltä oma rehuluukku. Vintille johtaa tietysti ajosilta, jota pitkin hevoskuorma heinää saatiin kertavedolla rakennuksen sisään. Vaikka navetanvintti itsekin toimi kuivaheinän varastona, oli tiluksilla myös latoja, parhaimmillaan muistaakseni viisi.
Tyttäreni on viime vuosina majoittanut samaisessa navetassa hevosia ja lampaita määräaikaisesti ”kesäelukoina”. On ollut mukava kuulla noiden eläinten omistajien näkemys yli 60-vuotiaasta rakennuksesta: erinomaiset tilat! Ja tottahan se varmasti on. Mitoitukset, oviaukkojen sijoittelu ja jossain määrin myös työergonomia on osattu ottaa huomioon eläinten ja ihmisten parhaaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Minä odotin pienenä mukini kanssa lypsylämmintä maitoa, mutta kun sitten maistoin aikuisena niin voi kauhistus.
Ilmoita asiaton viesti
Muistan, miten apila sai maidon maistumaan oudolta. Kun lehmät pääsivät uudelle laitumelle, jossa kasvoi paljon apilaa, se tuntui pian maidon maussa. Silloin jäi maito juomatta.
Nykyään en juo juuri lainkaan maitoa. Kahviin laitan kermaa ja pääsiäisenä kerma maistuu mämmin kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Että TV tarjoaa konstailematonta tai oikealla tavalla konstailtua kotimaista maalaismaisemaviihdettä tuottaa pientä lohtua katkeruuteeni jota pakollisen TV-veron maksajani koen lukiessani lehdestä TV-ohjelmalistoja joissa ulkomainen väkivalta, rikos ja action ohjelmien runsaus pistää iljettävällä tavalla silmääni.
Ilmoita asiaton viesti