Maalaisterkkuja

On väitetty, että me, olkaveljeni Ojarumpu ja minä, emme arvosta maaseutua. Talsimme kaupungissa Valkeisenlammen vierustalla ja Kuopion torilla ylistäen kaupunkilaisoloja.

Maaseudulla ollaan siitä varsin nyreissään.

Sitten Ojarumpu yllätti ja pyysi mukaansa H:n kirkonkylän tietämille kananmunien ostoon, että minäkin, asvalttilammas kuten hän pejoratiivisesti muotoili, ymmärtäisin maaseudun ikiviisautta.

Siitä seuraava kaunonovelli:

Ojarumpu ajoi. Oli aamu. Hiljaista ja hämärää. Vain korkealla korpihonkien latvoissa väreili ajoittainen valo.

Tai, no, antaa olla. Kaunokirjailu ei sovi tavalliselle lehtimiehelle.

Ojarumpu kaarsi Kyyrysyrjän Oskun pihapiiriin. Passeli pihapiiri se olikin. Talon päätyä vartioi pilarimainen kataja, toista puolta lumipukuiset kuuset.

– Kuuntele tarkkaan kun Osku puhuu. Ymmärrät tämän jälkeen, miksi et pärjäisi ikinä maalla, Ojarumpu varoitteli.

Suvainnette vakuuttaa, että Kyyrysyrjällä oli laantumaton tarina-aarteisto. Hänessä oli jotain Havukka-ahon ajattelijan Kuoliaaksinaurattajasta ja jotain Tuntemattoman Honkajoesta. Kertaakaan hän ei nauranut. Kyyrysyrjäläinen istui tuvassa penkillä karvahattu päässä ja aloitti tervehdittyään:

– Tietänette, kuinka sukkahousut ovat kahvinkeitossa avuksi, jos suodatinpussit ovat päässeet loppumaan?

– Valaisset, ottautui Ojarumpu halukkaasti.

– Mitataan kupin pohjalle porot, kaadetaan päälle kuumaa vettä ja vedetään sukkahousut päähän. Näin porot eivät pääse suuhun. Saako olla kahvia?

Ei kuitenkaan keittänyt vaan jatkoi:

– Menipä savolaispoika kutsuntoihin. Hänellä olivat armottoman likaiset jalat, pöllimetsässä paskastuneet. Majuri vinkkasi vääpelille, että tuokaapa pesuvadillinen vettä. Vääpeli toi ja majuri käski pojan seisomaan veteen. Mitäs luulette tämän merkitsevän? majuri kysyi.

– Ja?

– Poika sanoi, että taijjan joutuva laivastoon.

Lopulta päästiin muniin. Kyyrysyrjäläinen pyyhki munat rätillä ja asetteli ne taiten kennoihin.

Sitten Ojarumpu ei enää malttanut. Hän tökki minua kylkeen ja suhisi, että kysy nyt se mitä hän neuvoi kysymään. Ja minä menin halpaan:

– Mitenkä on, isäntä, kun minusta näyttää, että nämä munat ovat normaaleja pienempiä.

Kyyrysyrjäläinen kohotti päätään, tuntui kuin olisi nyyhkäissyt, vetäisi syvään henkeä ja muotoili naukuvalla äänellään:

– Mjäh….en tiijä pienuuvesta. Mutta niin vain vedet herahtivat kanan silmiin, kun se tätäkin munaa maailmaan perästään tikisti.

Saatteko uskoneeksi, että samantien ostin kaksi tiuta munia kotiin vietäväksi minäkin.

Mutta maalle en ikinä enää mene…

IMMU