Soitto on guruista tehty

On tutkittu millainen musiikki vetoa nyt puoluenuoriin.

Se pisti retroilemaan mikä musiikki tehosi minuun, joka olen aina ollut ihminen vailla vaihtoehtoa. Etenkin ehdotonta!

Musiikki palauttaa mieleen merkittävät kokemukset maailmasta, elämännäkemystäkin musiikki muokkasi:

Biafra, vuosina 1967-70, kuvat luurangonlaihoista, suurisilmäisistä mustista lapsista. Aliravitsemus on aina ollut vallanpitäjien kurinpitokeino mutta kun se päästetään nälänhädäksi käyvät seuraukset arvaamattomiksi.

Kaikkien orjuutettujen ja sorrettujen muistolle soi Creedence Clearwater Revivalin ja myös Beach Boysin vuonna 1969 levyttämänä Cotton Fields.

Suomeksi Puuvillapellot lauloi Cumulus.

Vietnamin sota – kuva napalmin polttamasta tytöstä itkemässä maantiellä. Se oli imperialismia. Sille soi Buffy Sainte-Marien Universal Soldier.

60-luvulla uskottiin uuteen ihmiskuvaan, noustiin barrikadeille, huudettiin: Olkaa realisteja, vaatikaa mahdottomia. S e oli  väärinymmärrettyjen oikeiden anarkistien huuto.

Itse en käynyt tahtimarsseilla tai puoluepiireissä, jos lapsena vierastin pyhäkoulua niin nuorena sitten stalinistien pyhäkouluopintopiirejä.

Nämä muistot ovat vuodelta 1968:

4.4. ammuttiin mies, jolla oli unelma – Martin Luther King. Yhä kuulen korvissani kun Joan Baez lauloi Kingin hautajaisissa We Shall Overcome. Toivon kipinä, se kytee…

16.6. ammuttiin Amerikan toivo Robert Kennedy. Samana vuonna levytti duo Simon & Garfunkel LP:n Bookends, jolla on America – kuvaus matkasta halki USA:n. Surua lieventää alati myös Sound of Silence..

Praha 21.8.1968: Alexander Dubcek, uudistaja, sovittelija, idealisti syrjäytettiin panssarein. Häntä ei tapettu, N-liitto ei halunnut hänestä marttyyria.

Prahan arpi helottaa yhä. Mutta ei pysyvä maailmannäkemykseni mennyt rikki, se syntyi siitä, että jotain särkyi, särjettiin.

Lyö sydän, iske panssareihin, kirjoitti Timo K. Mukka kirjassaan Ja kesän heinä kuolee.

Se palauttaa mielen pohjalta A. Schweitzerin viisauden: ”Todelliset sivilisaation ihanteet ovat käyneet voimattomiksi koska olemme kadottaneet idealistisen asenteen elämään.”

Tuulessa se on – usko, toivo, rakkaus: Bob Dylanin Blowin’ in the Wind.

Sitten oli hiljaisempaa kunnes koitti 11.9.1973. USA:n lentokoneet iskivät Chileen. Salvadore Allende tapettiin ja Pinochetin diktatuuri niitti kansaa.

Ikilaulu Chilestä on Violetta Parran Gracias a la Vida, suomeksi sen lauloi Liisa Tavi : Elämälle kiitos.

Kaiken tuon kokeneena saatan taas sanoa Robert Frostia (oli muuten John F. Kennedyn lähiystävä) mukaillen, että metsässä (yhteiskunnassa, maailmassa…) tie haarautui kahtia ja minä valitsin sen vähemmän kuljetun polun. Siksi kaikki on toisin

Maailmanrauhaa, Sadankomitean merkin vänrikin natsat syrjäyttäneenä kauluksessa.

IMMU

Jk. Vielä Henrik Tikkasta: En minä sotilaita vihaa vaan militaristeja, sodasta hyötyjiä.