Sovitusknoppi

Talveksi näyttää kääntyvän. Pakkastuvilla pimeillä levollinenkin ihminen villiintyy ylilyönteihin.

Jopa sydän roihuaa mutta kukaan ei kiiruhda lämmittelemään sen ääreen.

Onnenlahjat eivät käy tasan. Siitä tosikertomus:

Askelsin osuuskauppaan hankkiakseni kesäisten mustien suorien housujen tilalle talviset mustat suorat housut.

Poikkeuksellisesti, oli siinä virkeäsilmäisellä myyjättärelläkin osuutensa, päätin sovittaa housuja. Tositarvetta siihen ei ollut. Turo on valmistanut vuosikymmeniä minulle numeron 52 B-housuja.

Valitsin sovituskoppirivistä takimmaisen ja leväytin verhon auki.

Siellä oli nuoripari laventanut sanan sovituskoppi merkitystä ja oli tuhdissa syleilytouhussa. Säilytin mielentyyneyteni, kiitos äidin antaman tapakasvatuksen, suljin verhon ja askelsin rivin toiseen päähän omaan sovitustoimeeni.

Toki ymmärrän pikaisen rakkauden tarpeen. Eikä tässä tapauksessa, olivat menossa hiljaiset iltapäivän tunnit, lie asiasta ollut osuuskaupallekaan haittaa.

Ja voihan olla, että nuoripari halusi valita herralle vihkipuvun yhteistuumin, mutta sovituskopit kun ovat niin ahtaita, niin eihän niihin mahdu kaksi ihmistä kuin sisäkkäin.

Astuimme kopeista ulos yhtaikaa. Panepa siihen tilanteeseen käytösvajeinen henkilö! Jo hän olisi, havaittuaan neidon poskien punertavan kuin ketoneilikat, kysynyt, että oliko sopivaa kokoa. Tai ilmehtinyt vihjailevasti.

Minä kokoilin täsmämitoilleen edelleen sopivat housuni, maksoin ja loittonin.

En tiedä päätyikö nuoripari ostamaan mitään. Kauppa-aktihan oli, tavallaan, jo hoidettu.

Pikkuisen kytöä tapaus jätti.

Viikon päästä osuuskaupassa seuraani hakeutui täkäläisoloissa poikkeuksellisen viehättävä neito. Hän kertoi lukeneensa vuosikausia jorinoitani ja halusi tutustua minuun ”syvemmin”.

Minä, yhä sovituskoppimuistojen kuumottamana, ehdin ajatuksissa jo sinne, mistä säädyllisyyteni estää mainitsemasta.

Mutta faktat olivat tutun tylyt. Seireeni halusi vain keskustella kanssani kauniista sielusta ja sen katoavaisuudesta maailman piinassa.

Vai onnen lahjat! Onnen tähteellä tässä jo ollaan.

 

IMMU

immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu