Käsihaukku

Suurlehdessä joku nk. toimittaja nosti vasenkätiset esille. Vasenkätiset on aina liitetty likvidoitavien joukkoon. Muita ovat juutalaiset, homot, bonusrikkaat, sossuluukkuilijat, maahanmuuttajat.

On tutkittu, että vasurit ovat keskimääräistä sopeutumattomampia ja kapinallisempia kuin oikeakätiset. Keitäs nyt tiedetään? Leonardo da Vinci, Michelangelo, Pablo Picasso, Charlie Chaplin.

Näitäkin tunnistan itsessäni: ujous, puhehäiriöt (= ei ole juurikaan sanomista kenellekään), melankolia( = ilo ja suru vaihtavat paikkaa käsittämättömän nopeasti). Melankolia on sielun siivoamista terveimmillään.

Itse olen tosin molempikätinen. En pohdi kylmälaitteiden ovien kätisyyttä tai purkinavaajien tai saksien problematiikkaa.

On hommia, jotka hoidan vain vasemmalla. Kirjoittamisen tietysti, koska vasen käsi on lähempänä sydäntä.

Kansakoulussa piti hallita kaunokirjoitus mustekynällä. Opettelin kirjoittamaan, niin etten sutannut.

Kauneudentaju hävisi Suomesta, kun kaunokirjoituksesta luovuttiin oppiaineena.

Heitän aina oikealla kädellä ja – ajatuskin on kuvottava – jos lyön niin oikealla.

Muuan riähkä koulukiusasi ja odotti vasenta suoraa, mutta kun räväytinkin upper-cutin oikealla, niin persielläänpä pian ruikutti kouho!

Oikeissa töissä on molempikätisyydestä etua. Lyöpä vasaralla tai maalaa, niin kättä voi vaihtaa. Ja riemuita kuinka nikkaritaidoillaan rehvastelevilla venähtää naama, kun käyttää heidän lempisanontaansa: Anna kun isäs näyttää…

Nuorena miehenä kun hakeutui neidon kanssa autolla siimekseen oli ihan sama oliko kuskin paikalla vai matkustajan. Mutta niistä asioista ei kotikasvatettu lavertele.

Vasenkätisyys johtuu kuulemma kohdussa saadusta vammasta. Voi se olla tottakin, vasenkätiset kun ovat tunteellisempia kuin pääväestönosa. Herkkä vasuri alkaa potea sielunhätää, kun hänet päkistetään ulos turvallisesta kohdusta, tuosta salvadordalimaisen kiehtovasta kuun maisemasta, maailmaan. Siksi vauvat itkevät syntyessään.

Jos maailma olisi hyvä, vauvat nauraisivat. Ja olisivat molempikätisiä.

 

IMMU

 

0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu