Tasahyvällä

Maailmassa suositaan voittopuolisesti karkeita yleistyksiä. (Siinä tulikin yksi lisää.)

Verisillä miekoilla varustetut diktaattorit tarvitsevat kerrallaan vain yhden käyttökelpoisen ennakkoluulon ja he mullistavat tyhmien kanssa maailman.

Raivoa ei näet enää jalosteta, vaan viha, kateus, ahneus, penseys ja häpeämättömyys on otettu käyttöön. Sopii lukea facebookia ja twitteriä.

Kolumnitkin ovat ilkeitä. Kukaan ei halua ei lukea leppeitä raivontaittavia luotauksia sydämestä, kaipuusta, lohdutuksesta.

Metrin halko on tämän päivän amatöörikirjoittelijan täsmäase. Osumatarkkuuden lisäämiseksi sopii suositella tosin paistinpannua.

Moni on unohtanut, että ennen kuin kirjoittaa pitäisi opetella lukemaan. Vain siten joku onnekas saattaa kehittää itselleen niin terävän kielen, että sillä voi aamuisin ajaa ihokarvansa.

Paljon on niitäkin yleishurskauden valtaan joutuneita, jotka ryhtyvät sanomaan lopullisen totuuden kaikesta maan ja taivaan välillä.

Heillä on pään yllä sädekehä. Entä kun se valahtaa hirttosilmukaksi kaulaan?

Entä jos joskus koetettaisiin hyvällä, mikäli joku on langennut elämän poluilla työn, liiallisen juopottelun tai sairauden raskauttamana?

Julkistankin tässä lisäpainoksen ikijatkuvasta mielikuvitusteoksestani ”Pähkäilyä toistaiseksi päättymättömältä väliaikamatkalta”.

Niiden vähemmän kaunosieluinen motto löytyy Andrè Malrauxilta: Ei runoilija ole hän, joka rakastaa auringonlaskuja vaan hän, joka rakastaa sanoja.

Kärsivällisyyskö hyvästä? Jospa siinä piirtyy pelkuruuden raja.

Pahat ihmiset? He tekevät jo sitä mistä hyvät vasta haaveilevat.

Kansanedustaja, elinkeinoelämän retorinen jatke? Tehdään uudistuksia. Niin tosiongelmiin ei tarvitse puuttua.

Vaarallisin ase? Pienikaliberiset ihmiset.

Pettymystäkö elämä? Ylivilkkaan mielikuvituksen valhetta elo oli vain.

Kivun asiantuntija? Uhri josta tulee pyöveli.

Konsensus? Heikompi kyykyttyy nöyrästi?

Tyhmyyden maailmanherruuden syy? Viisaat antavat periksi.

IMMU