Humalankieltäjä

Elämäämme leimaa halujen lista. Harva osaa enää sanoa jämäkästi EI!

Nykymaailma on tulvillaan houkutuksia. Henkinen asketismi ei viehätä. Lähimmäisen sieluunkin rynnitään kuin halpahallin aleen.

Moraalikin rappeutuu. Politiikassa ja taloudessa ainoa moraalin esiintymismuoto on moraalinen krapula.

On toki niitäkin, jotka pystyvät vastustamaan kaikkea paitsi kiusauksia. Voikin sanoa, että älä saata minua kiusaukseen, löydän sinne itsekin.

Kaiholla muistamme parintuhannen vuoden takaisia aikoja, jolloin muuan Pietari hallitsi kiellon. Jopa kolmesti.

Kuolemansyntejä tarkastellessa hoksaa vähälahjaisempikin, että kieltäytyminen ei ole aina järkevää.

Ylpeä on hyvä olla. Silloin voi pitää välimatkaa vastenmielisiin lajitovereihin.

Ahneus on demokraattista. Ahneelle näet kelpaa kaikki.

Kateus on kapitalismia ylläpitävä voima.

Kohtuuttomuus ruoassa ja etenkin juomassa on suositeltavaa. Siinä missä kohtuus loppuu, riemu vasta repeääkin.

Haureus tuo muuten harmaaseen elämään kiinnijäämispelon jännittävyyttä.

Vihata ei juurikaan kannata. Viha on niin jykevä tunne, että se vaatii keskivertoa jylhempää kohdetta.

Laiskuude on sanottava kyllä. Makaillessa suurimmat ideat syntyvät.

Tuota tuumasin askeltaessani Valkeisenlammen viertä. Jo rähvelsi rinnalle tuttu hahmo, kuin huolimattomin ristipistoin kokoon kursittu. Ojarumpu, olkaveljeni.

– Sanotaanko teillä ikinä kotona EI? tiedustelin.

– Juuri äsken. Kun uhosin puolisolle hankkivani koiran, niin hän jyrähti, että ei.

– Syystä?

– Minun ajoittaisilla elämäntavoillani ainoa eläinhankinta olisi kuulemma täytetty lintu. Sitten hän sanoi, että jos joku renttuystävistäni alkaa puhua alkoholista, on minun sanottava EI.

Silloin minuun meni paha, tai siis hyvä paha. Koska olin pähkäillyt kieltäymyksen merkitystä ja olimme juuri ohittamassa porvarillisen osuusliikkeen anniskelupistettä, niin kysäisin:

– Ei kai sinulla ole mitään  sitä vastaan, että poikkeamme parilla oluella?

Silloin Ojarummun silmien läpi kävi ymmärryksen ja kiitollisuuden sininen leimahdus:

– EI.

Poikkesimme.

IMMU

0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu