Maigret – sielurisat ja calvados

Maigret – sielurisojen leikkaaja

On kesäkertausten aika. Joka kesään kuuluu retrona pari Maigret-romaania. Niitä ne ovat – eivät kuvottavia teurastuskoosteita.

Maigret on valmis ymmärtämään rikosta mutta ei hyväksymään tai puolustamaan sitä. Hän ei tarvitse pamppua eikä pistoolia, mutta kuulustelut saattavat venyä 26 tunnin mittaisiksi.

Georges Simenon (1903-1989) kirjoitti ensimmäisen Maigret-romaanin 1929. Se oli oli Maigret ja latvialainen. Se julkaistiin vasta sarjan viidentenä. Ensimmäinen julkaistu oli Maigret ja kuollut kauppamatkustaja. Viimeiseksi jäi Maigret ja monsieur Charles vuodelta 1972.

Ensimmäinen suomennettu Maigret julkaistiin vuonna 1953. Se oli Komisario Maigret'n ensimmäinen juttu vuodelta 1949.

Näkökulma on aina Maigret’ssa. Koska hän on rauhallinen ja tasapainoinen mies, jolla on lautamiehen järkeä ja talonpoikaista oveluutta, vinotkin tapahtumat hahmottuvat asiallisesti ja terveesti.

Maigret’n turmeltumattomuus ja häveliäisyys kuittaavat kammottavimmat rikosten piirteet, niiden perverssit yksityiskohdat, lyhyesti ja niljakkaisimpia näkyjä Maigret ei edes rupea katsomaan vaan kääntää selkäänsä.

Psykiatrian professori Yrjö O. Alanen on kirjoittanut Maigret’sta esseen psykiatrin silmin.

Psykiatria kiinnostaa varsinkin Maigret’n tutkimusmenetelmät, jotka eivät etene loogisen järjestelmällisesti vaan hän tutustuu eteensä tulleisiin henkilöihin ikään kuin heidän nahkoihinsa paneutuen, heidät itsessään tuntien.

Maigret on Keski-Ranskassa kasvanut tilanhoitajan poika, joka halusi opiskella lääkäriksi. Rahan puute keskeytti opinnot.

Maigret’stä tuli poliisi, joka ymmärsi varsin pian, ettei psykoanalyysissa eikä poliisin työssä kaikki järjesty yhdellä silmäyksellä. Maigret’n nuoruusihanne olikin olla ”hyvin viisas ja samalla ennen kaikkea hyvin ymmärtäväinen ihminen, joka olisi esimerkiksi samalla kertaa pappi ja lääkäri, ihmiskohtalojen paikkaaja”.

Psykologinen ymmärtämys ja kontaktikyky auttavat Maigret’ta myös ajamaan syylliset tunnustamaan tekonsa, ainakin yhtä usein kuin kovat otteet. Maigret käyttää hyväkseen myös joidenkin rikollisten piilevää tarvetta saada rangaistus.

Maigret’n empaattista jälkihoitoa rikollisille tapaamme useissa kirjoissa. Erään pikkuroiston keuhkotautiselle tyttöystävälle hän järjestää parantolapaikan.
Hyvät esimerkit eivät osoita vaan näyttävät, voisi olla tämän kirjoituksen motto.

Takuuvarma tietovisailukysymys: mitkä ovat Maigret’n etunimet? Entä hänen vaimonsa etunimi? Henrietta.

Vastaukset: Jules-Joseph Anthelme ja Henrietta

IMMU