Kukkaputki

Kesä kiihottaa ihmiset ylilyönteihin. Kun aurinko hitsasi liekillään, minäkin läksin lenkille. Siitä sikisi tämä kaunonovelli.

Askelsin Valkeisenlammen viertä. Lempeä tuulenvirei helisytti rannan pajujen hopeakelloja.

Jo rinnalle rähvelsi Ojarumpu, olkaveljeni. Yllä nuhjuinen paita. Housut kurtussa, että vikkeläsorminen haitaristi olisi loihtinut niillä pikapikaa Kruunmarjaanan polskan.

Uumoilin, hurjuuttani, Ojarummulla olevan hunajaiset päivät. Vaimo oli kai äitinsä luona käymässä.

– Linnut tirskuttavat, mainitsin.

– Kokoonsa nähden kohtuuttomasti mekastavat, Ojarumpu kuittasi.

Minulla yhdisteli. Ojarummun kelkka heittelehti siis parisuhdeongelmien hyisessä rännissä. Yritin kevennystä:

– Unettomuutta olen potenut. Puoliso kehotti laskemaan lampaita. Laskin 15 439.

– Sittenkö nukahdit?

– En. Sitten piti jo nousta ylös.

Ojarumpu reagoi tihentämällä tahtia. Vetäisin päälle empatiavaihteen:

– Askellat päämäärätietoisesti.

– On asioita, verhoutui Ojarumpu salaperäisyyteen vaikka kuulin kuinka pään sisus kilkatti kuin morttelin pohja.

Sitten hän sanoi äkillisesti:

– Ei teillä olisi ylimääräisiä annansilmiä?

Siinä ja siinä, etten langennut nauramaan. Sanoin vain:

– Ei ole annansilmiä. Kävisikö talvehtinut kanerva?

– Aistin ivaa puoleltasi. Mutta hehkeitä annansilmiä tarvitaan nyt kaksin kappalein. Puolisoni, jonka lantiolla katseesi tarpeettoman ahneesti lepää, meni äitinsä luo ja käski minun kastella kukat. Erinäisesti syistä, joihin en kaipaa kommenttiasi, kastelu tauottoui liiaksi. Huomenna hän palaa.

Katse kertoi miehestä, joka tunsi itsensä uhanalaiseksi kuin muuttohaukka. Onkohan niin, että pieneen syntiin langenneet katuvat aina raskaimmin?

IMMU