Syyspunelmain

Kohta välähtää pihanurmella kesän valomerkki – kiiltomato. Syksyllä suomalaisen kuuluu hytistä kuin riitettä vartoava puro.

Kun apeaa lähimmäistä seuraa, epäilee, että Jumala loi ihmisen syysaamun krapulassa.

Sielullinen suolihuuhtelu korvataan teennäisharrastamalla.

Viimeisestä paikasta kalakukkokurssille nujakoidaan sydänystävien kesken.

Moni hoksaa olohuoneen seinässä täkänää uupuvan tyhjiön.

Joku aloittaa kieliopinnot ja päätyy parin viikon opintokeston jälkeen tilaamaan aurinkorannalla lihapullia – suomeksi.

Syysmyönteinen kokee itsensä syrjityksi. Mutta henkiset kurahaalarit ovat sentään synnyinlahja.

Kun panikoija sinkoilee syysdepressiosta kaamosmasennuksen kautta kevätväsymykseen, siirtyy tyyni elämänhallitsija portaattomasti vuodenajasta toiseen.

Pian putoaa puista kiinteistönomistajien jäsenlehti. On ilo nostaa vaimolle ruohonleikkurin tilalle harava.

Riemukasta on virittää valot omenapuuhun. Kohta ulvahtaa pihassa irtorakki: "Jumankeuta, valaistu vessa!"

On pidettävä kynttiläillalliset, joiden aiheuttamasta kateudesta Pokka pitää -sarjan Hyacinth ei toipuisi.

Tarjolla on poronkieltä. Vierasperheen rouvan tiedustellessa mistä on peräisin viipyilevä marinadin jälkimaku, voi tyydyttää tiedonjanon maininnalla, että kyseessä on urosporon kieli.

Kun ystävä pohtii, että ottaisiko kesälomariitojen päätteeksi uuden elämänkumppanin – nuoren, povekkaan ja lanteikkaan, voi antaa tukea: Aina kannattaa yrittää. Missään tapauksessa ei pidä povailla mitä siitä seuraa: rahanmenoa, mustasukkaisuutta ja keski-ikänsä valaistumista.

Politiikkakone kiihtyy syyskierroksille. Hyväosaishallituksen yksiviivaisille insinööritoimille voi ärähtää: Minua ei kohdella kuin saksanpaimenkoiraa!

Pitkässä, onnellisessa suhteessakin pimeys aiheuttaa sanaharkkaa. Silloin on vaihdettava levyä. Paras kappale on John Cagen 4.33. Se on parisuhteen avohaavaa arpeuttavaa terapiaa parhaimmillaan: neljä minuuttia kolmekymmentäkolme sekuntia hiljaisuutta.

Jo Mika Waltarin runoili siihen hyräiltävät sanat: ”Elämän syksyn tullessa / ainoa todellinen runo: / tuntea läheiseksi, ystäväksi / toinen ihminen, / sanoitta.”

IMMU