Dostojevskin hyvät ja akanat
Kakkuun kyllästyy mutta leipään ei. Nykydekkareihin kyllästyy – aitoihin rikosromaaneihin ei Keitä jää ikikerrattavaksi jäljelle? Raymond Chandler, Dashiell Hammett ja rikoskirjailijoista suurin F.M Dostojevski.
Dostojevskin elämää leimasi kaksijakoisuus -ulkopuolisuuden tunne ja ajatus ettei ole samanlainen kuin muut.
Hän tunsi sympatiaa rikollisia kohtaan. Sanotaan että Dostojevski oli Rikoksen ja rangaistuksen Raskolnikov mutta halusi olla Idiootin ruhtinas Lev (= leijona) Myškin (myš = hiiri).
Suosikkini Idiootti tulvii pahuutta ja hyvyyttä ja murhaanhan se päättyy.
Sopii muistaa, että Dostojevski kirjoitti myös kirjallisuuden vavahduttavimmat Kristus-hahmot, suurten syntisten ja rikollisten vastavoimat.
He ovat ulospäin avuttomia, jopa naurettavia hyvyydessään nykymitoilla. Ennenhän omatunto kolkutti jos teki väärin, nyt se varoittaa, että joku saattaa nähdä.
Riivaajien Šatov, Idiootin ruhtinas Myškin ja Karamazovin veljesten Aljoša vaikuttavat hyvyydellään ja saavat ympäristönsä ymmälleen ja sekasortoon. He herättävät toiset mutta herääminen muuttuu hämmennykseksi ja epätoivoksi, joka saa vihaamaan herättäjää.
On monumentteja vähemmistäkin aineksista tehty: Dostojevski oli epileptikko, maaorjat murhasivat hänen alkoholisoituneen lääkäri-isänsä, kaksi veljeä luhistui juoppouteen, häntä epäiltiin väkisinmakaamisesta, hänet tuomittiin kuolemaan terroristina, häneltä kuoli vaimo ja lapsi, häntä riivasi kyltymätön pelihimo.
Dostojevskia vainosivat ahdistus ja apokalyptiset näyt.
Dostojevskista ovat olleet kiinnostuneita filosofit ja psykiatrit. Persoonallisuuden jakautumisen ristiriidat Dostojevski tavoitti ennen syvyyspsykologian edeltäjiä. Hän oivalsi unet tiedostamattomien toiveiden ilmaisuiksi sekä naamioidun seksuaalisuuden ja itsetuhovietin toiminnan liikkeellepanevaksi voimaksi.
Eksistentialisti hän oli ennen eksistentialisteja. Hän kirjoitti kärsimyksen välttämättömyydestä.
Tekee mieli puhua pirstoutunutta minuutta tutkineen R.D. Laingin termeistä ahmaisu, murtuminen, kivettäminen ja persoonallisuuden riisto tai esineellistäminen., joita hän käytti puhuessaan mielen jakautumisesta.
Täyttä tätä päivää?
Eikö se ole totta niin Dostojevskin romaaneissa kuin nykyarjessa: arkielämässä osittaista persoonallisuuden riistoa viljellään yleismenetelmänä, joka hyväksytään normaaliksi.
Siihen perustuvat useimmat ihmissuhteet sikäli, että osapuolilla on taipumus kohdella toisiaan tiedostamatta toistensa itseisolemusta.
IMMU
Mikä on vialla vai onko mikään kun väkivalta ja tyhjänpäiväisyys kiehtoo aikamme kirjan kuluttajia. Dekkareita ja äksonia luetaan sekä katsellaan paljon TVstä ym medioista. Uutiset kuvaavat paljon ja serikkaperäisesti väkivaltaa. Ja ihan oikeastikin soditaan aina vaan enemmän.
Ei kiehdo yleisemmin Dostojevskimäinen Rikos ja rangaistus, äkkiseltään kuvatun kirvestapon monisataasivuinen ruotiminen.
Ilmoita asiaton viesti
Uuden ajan kulttuurihistoriassa (3: s. 430-) E. Friedell sanoo Dostojevskiä ’viimeiseksi bysanttilaiseksi’, hänen pyhä sairautensa (kaatumatauti) teki hänestä näkijän, jolle oli ominaista valppaus, kylmyys, erittelykyky ja loogisuus sekä jopa liiallinen inhimillisyys.
Pari vuotta sitten saamamani ’Idiootti’ on nyt yömyssynä eli noin 20 sivun kappale ennen nukkumaan menoa. Minulle kirja on sen verran ahdistava, että kyseinen sivumäärä pökerryttää sopivasti.
Tykästyin kovasti hänen ’Muistelmia kuolleesta talosta’ kirjaansa. Kertoo viiden vuoden ’komennuksesta’ Siperiaan. Kahleiden kannon lisäksi sivuilla vaeltaa koko venäläisen kansan kirjo. Siinä on oppikirjaa niin psykologeille kuin vankienhoitolaitokselle.
Laitoin iPadiin uusintalukuun ensi ’lomalle’ ekirjana ’Rikos ja rangaistuksen’. Hinta oli kerrankin kohdallaan (0 €). Kirjan jälkikirjoitus on mainio.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitit – taas kerran – kelpokommentin. Dostojevskin luin kai luin liian nuorena 15-vuotiaana. Idiotti löi metrin halolla hartioihin. Venäjäkirjallisuudesta paras, mielestäni, on Tshehov.
Voi hyvin, edes lajinsa:
Immu
kokopäivätoimien pihaoravantarkkailija
Ilmoita asiaton viesti
Dostojevski oli nerokas kirjailija, mutta minua häiritsee hänen ”rasistinen” suhtautuminen suomalaisiin. Se käy ilmi useissa kohdin, esimerkiksi ”Rikos ja Rangaistus” -romaanissa suomalaisista mainitaan prostituoituina ja kerjäläisinä Pietarin kaduilla.
Sinänsä ”Rikos ja Rangaistus” on kaikkien modernien dekkareiden ”äiti”. Jopa Mika Waltari on ottanut siitä vinkkejä, mm. kirjassaan ”Rouva Skrofin murha”, jossa oven lukituksen kuuleminen ulkoapäin murhaajan tekemänä oli identtinen kohtaus ”Rikos ja Rangaistus” -romaanin vatsaavan kohtauksen kanssa.
Yksi mieleenpainuvimmista toteamuksista Dostojevskin tuotannossa on hänen lauseensa teoksessa ”Karamazovin Veljekset”: ”Mikään ei hivele vanhingonilon riemua niin paljon kuin nähdä vanhurskaan lankeavan”.
Ilmoita asiaton viesti
>#4/JK: ”..suomalaisista mainitaan prostituoituina ja kerjäläisinä Pietarin kaduilla..”
Siinä on varmaan perääkin, sillä se käsitys minulle on tullut, että Pietarin marginaaliväestöstä suuri osa oli suomalaisia tai suomensukuisia.
Isovihan aikaan (1700-1721) suomalaisia joutui joukoittain orjuuteen Venäjälle. Tuolloin suomalainen orjatyttö Kannaksella maksoi alle 50 kopeekkaa. Varmaankaan näiden orjien jälkeläiset eivät yhteiskunnassa olleet kovin korkealle kohonneet 150 vuodessa, ja vuosien saatossa uusia ’sosiaalityöntekijöitä’ oli siirtynyt niin Pietariin kuin Tukholmaan.
Ilmoita asiaton viesti