Savohaavat

Yhä kuvitellaan, että savolaisten arki on pelkkää juhlaa ja täällä syödään päivittäin uunilämmintä kalakukkoa, jonka päälle valutetaan voisulaa.

Ei se niin mene. Savolaisten tie helvettiin on kivetty, kuten muillakin, vastoinkäymisillä.

Otamme lepopäivän itseironiseksi ratoksi esimerkkejä elämän eri osa-alueilta:

Unto ajoi auton katolleen pöpelikköön. Hän pääsi ulos mutta Simo juuttui kiinni ja alkoi huutaa:

– Missee minun piä, missee minun piä?

Unto hermostui kesken auttamisen:

– Ou hiljoo! Ei se ettäällä oo kun iäni kuuluu.

Ierikka joutui kutsuntoihin. Hänellä olivat armottoman likaiset jalat, lie tullut suoraan perunapellolta.

– Kersantti, tuokaa vadillinen vettä, käski majuri.

Kessu toi ja majuri kehotti Savon poikaa nousemaan vatiin ja kysyi:

-Tiedättekö mitä tämä tarkoittaa?

– Taijjan joutuva laevastoon.

Juho lähti lomallaan Genesaretinjärvelle. Mieli teki soutelemaan ja hän kysyi veneenvuoraajalta hintoja.

– Satanen puolelta tunnilta.

– Ei heleketissä, ällistyi Savon poika.

– Mutta ajatelkaapa, että Jeesus sentään käveli tämän järven poikki.

– Ei ihme, että käveli noilla veneenvuokrilla, Juho muotoili.

Kallen vaimo korisi viimeisiään kuolinvuoteella mutta sai sanotuksi:

– Muista että minun hautajaisissani ei viinaa viljellä.

– Pitikö sinun sekin päivä minulta pilata, Kalle loukkaantui.

Vilikki teki kuolemaa. Paikalle kutsuttiin pappi. Tämä huomasi sängyn jalan juuressa puoliksi juodun jallupullon ja kiihtyi kysymään:

– Tuoko se on Vilikin viimeinen lohtu?

– Ei, on minulla komerossa toinen.

Minä:

– Olen päättänyt testamentata aivoni Itä-Suomen yliopiston lääketieteelliselle tiedekunnalle.

Vaimo:

– Onhan siellä pienikin apu tarpeen.

Nuoret, Pietari ja Maria, seurustelivat Savon perukoilla. Koitti totuuden puhumisen hetki. Pietari aloitti:

-Vaikka nimeni on Pietari, en ole mikään pyhä mies.

Siihen Maria:

– Vaikka nimeni on Maria, niin en ole enää…

Kesken lauseen hän punastui suloisesti ja he elivät Savon perukoilla onnellisen elämän.

IMMU