Yksi syistä

Yksinäisyyteen etsiytyminen ei ole kovinkaan kovassa kurssissa nykyisin. Ihmisen pitää olla sosiaalinen olento, hakeutua kälättämään mielipiteensä herkeämättä kaikesta.

Jos ei pääse puheisiin, niin on sosiaalinen media, jossa tyhjän puhuminen on mukaan pääsyn ehto.

Ihmisellä on ystäviä, tuttavia, kavereita ja sukulaisia. On myös näiden alalajeja, joista käytetyimmät ovat ryyppykaverit ja työtoverit. Molempia kannattaa pitemmän päälle vältellä.

Työtovereita onnistuu välttämään, jos osaa vaikkapa nauraa itselleen.

Sukulaiset ovat erityisen hankalia. He tuppaavat ilmoittamatta kylään ja ennen pitkää heissä alkaakin nähdä pelkkiä irvokkaita karikatyyrejä itsestään.

Ystävät on tullut valituksi jo vuosikaudet sillä perusteella, että heidän seurassaan voi vaieta, tuntitolkullakin.

Kaikkialla on mölytoosia. En ikinä mene yhteen kauppakiinteistöön, jonka ulkopuolella ämyrit roikaavat Katri-Helenaa ja Jari Sillanpäätä, auditiivisia rangaistuksia synneistämme molemmat.

Sitten ovat kännykät ja muutenkin puheliaat ihmiset. Toisaalta juuri tulvapuheisten seurassa on puolensakin, vuolaan sanojen kymen virratessa voi kaikessa rauhassa ajatella omiaan.

Puhetta voi kuunnella kuin sadetta. Tai seurata kuin tv:n höpöhöpö-sarjoja. Ei haittaa vaikka jaksoja jää väliin.

Yksinäisyyteen vetäytymistä ja toisten väistelyä pidetään tietysti ylpeytenä ja lajitoverien vähättelynä. Mutta ihan se voi olla ujoutta tai pisimmillään toisten kunnioittamista.

Sitä ei vain keksi mitään sanomista porrasperäisistä autoista tai jaksa hohottaa äijien keski-ikäisporukassa, jossa ainoa pohdinnan aihe on, että miten on piisannut vierasta lantiota.

Yhä tiheämmin tuleekin pohtineeksi, että viettääkö henkilö, joka valitsee itserakkauden, itsetyydytyksen ja itsemurhan elämänsä keskeisiksi tekijöiksi kaikista palkitsevimman ja tyydyttävimmän elämän.

 

IMMU

0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu