Arkkipäivä

Yhteiskuntasopimuksen alla: kun tosiasiat jyräävät kulissit kumoon, ryhdytään käyttämään suuria sanoja. Meitä ahdetaan nyt vähemmän tuoreesti yhteiseen veneeseen.

Toivo on utua siinä missä nostalgia on hometta. Toivo ja nostalgia ovat alibeja, joilla nykyhetki sysitään syrjemmälle.

Rahaveijarit kokoavat näin omaa kekoa yhteisestä korresta.

Pikkuporvarillinen arvokorsetti on alkanut kuristaa. Jospa pääministerikin siivoaisi kaiken hurskastelun ajatuksistaan vaikkapa perumalla avustajansa palkankorotuksen.

Oulun seudulla muistetaan toki kun pikku-Juha oli ala-asteella ja opettaja kysyi: ”Paljonko on kaksi ynnä kaksi?”

Tähän Juha: ”En halua sanoa mitään täsmällistä lukua.”

Nythän ei enää puhuta kyvystä ajatella toisin vaan kyvyttömyydestä ajatella samoin. Mutta ei maailman tuho synny vastakkainasettelusta vaan siitä, että kaikesta ajattelusta halutaan tehdä samansuuntaista.

Erehtyminen on politiikassa inhimillistä mutta suureen huijaukseen tarvitaan vaikeneva yhteiskuntasopimus. Siksi politiikasta on jo tullut talouden retorinen jatke.

Meillä arvostetaan talouden ja politiikan ”ammattilaisia”. Sopii muistaa, että ammattilaiset rakensivat Titanicin, amatöörit Nooan arkin.

Mutta vahvimmat täällä jäävät eloon. Olosuhteita muokataan vahvoja varten.

Kun globalisaatiohuuma alkoi käydä ylikierroksilla, rehvasteltiin, että rahalla ei ole isänmaata.

Entä nyt kun isänmaalla ei muka ole rahaa? No, onhan sillä nöyrän alamainen pelottelulla kurissa pidettävä ja nyljettävä sukanvarsikansa.

Näinkin saattaa tuumata paremmasta maailmasta ja elämästä Maksim Gorkin lailla:

”Ihmisen pitää aina olla rakastunut johonkin saavuttamattomaan, ylös kurottaessaan ihminen kasvaa pituutta.”

Mutta se vaatii aitoa moraalia, ei pelkkää moraalista krapulaa. Eli: veronkierto on parinkin ministerin hyväksymää verosuunnittelua, kun ministeri valehtelee se on siis viestintäsuunnittelua.

Ihminen saattaa olla onnellinen ilman mitään prameaa ulkoista syytä. Josko hän on osannut kiteyttää perusasian: En toivo muuta kuin katteettoman toivon lopettamista.

Silloin näet voi jo jotain toivoakin.

IMMU

 

0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu