Joulun luokkavieras

 

Taas yksi syntymäpäivä takana. Hiljaisen murhehetken aateloi pikkupikarillinen pakastinkylmää grappaa. Edessä joulu, jänisräikkä roikaa taas. Nuorena meuhkattiin: Juokse Jeesus, joulu on kannoillasi!

Nyt kaipaa vain lepoa ja rauhaa. Silti haarniska on yhä yllä.

Me elämme uusbrutalismin aikaa. Sen mahdollistaa raaistunut luokkajako. Sääty-yhteiskuntaa palautetaan. Hallitus muokkaa olosuhteita menestyjiä varten.

Osapuolet ovat nyt saalistajat ja maksajat. 30 hopearahaa on aikamme valuutta.

Teknostruktuurin väki on muodostanut uuden maailmanlaajuisen papiston. Heidän uskontonsa on menestyvä yritys, hyveellisyytensä mittapuu on kasvu ja voitto. Taseliuska on heidän raamattunsa ja kokoushuone ehtoollispenkkinsä. Myyntihenkilökunta levittää heidän sanomaansa.

Alati epäilyttävä toivo pitäisi jo muuttaa teonsanaksi.

Kirjoitusten karkea kielenkäyttö ja yleistykset ovat moukkien rohkaisua. Mutta eivät moukkia ole vain sivistysvajeiset henkiset persut. V tunsi ripavakallisen hyvin koulutettuja populistimoukkia.

Heiltä puuttuu kyky asettua syrjäytettyjen asemaan. He eivät ymmärrä köyhyyden olevan siitä kummallinen taakka, että mitä useampi sitä kantaa, sitä raskaampi se on.

Mikä onkaan saalistavan petokissan lahjatoive? Varpunen jouluaamuna.

V:n jouluun on kuulunut vuosikymmeniä kolme perinnettä.

Kynttilä paadelle, jossa lukee: Vakaumuksen miehille. Elvi Sinervo hetken säkeisti: ”Joka ainoa minulle lausuttu kaunis sana / on valhetta vain / jos huomenna samojen huulten herjattavana ovat ne, / joilta voimani sain.”

Ennen jouluateriaa V pitää ”saarnan”. Josko tämän: ”Sinä hetkenä kun kuvitellaan, että ihmisen arvo on mitattavissa vain tuottavuutena tai hyötynä, hänen ihmisarvonsa, pyhyytensä ja koskemattomuutensa on mennyttä. Sellaisen ajattelun vallitessa on helppo panna ihmiset kuriin, käyttää heitä hyväkseen, hyväksyä eriarvoisuus, oman rodun ja luokan ylemmyys.”

Aattoillan päättää tovi valaistun vuorimännyn äärellä ikivanhaa itämaista ”rukousta” kerraten. Siinä kumarretaan kuuteen suuntaan: länteen itseään vanhemmille, itään itseään nuoremmille, etelään niille, joilta on oppinut, pohjoiseen niille, joista on pitänyt, maahan mykälle luomakunnalle ja taivaaseen pois menneille, pyhimyksille ja enkeleille.

Rauhaa, sen nasaretilaisen kulkurifilosofin luona, kaikille heinillä härkien kaukalon loikoileville.

 

IMMU

 

immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu