Älytyssireenit

 

Tuntuuko sinusta usein, ettet kuulu sakkiin? Podet siis tunneälyvajetta, sitä kutsutaan myös sosiaaliseksi älykkyydeksi. Sosiaalisen älykkyyden ovatkin omineet koppavat ylimieliset ja muusta kuin lähipiiristään kiinnostumattomat kälättäjät. Ne, jotka ulosmittaavat surutta huomista ja tekevät täsmähavaintoja toisten puutteista. Heidän sosiaalinen älynsä ei riitä sanomaan kaupan kassalla kiitos.

Minulla oli työvuosina kohtalo tavata kohtuuton määrä ”kulttuuri”- ja kulttuuriväkeä. Lahjakkaat olivat sosiaaliselta älyltään aina silmäntasaisia, keskiverrot kiusallisia ja pöhöegoiset amatöörit luotaantyöntäviä.

On niitä paljon sosiaalisia älykköjä, joilta puuttuu metafyysisen todellisuuden ja pyhyyden taju.

Toki on niitäkin, jotka osaavat hoitaa tärkeitä tehtäviä olematta tärkeitä, mutta määrä niukkenee. Penseä tylyys on vallassa.

Sosiaalista älykkyyttä voi toki opetella, kunhan välttää alan puoskareita. Parisuhde on siihen oiva koulu. Silmälläpidon alaisena oppii nopsaan tavoille.

Sain nuorena kolmen sekunnin primitiivireaktioita sosiaalisesti älykkäiden megafonien seurassa. Käytin kesken lauseenkin kieltäni, joka oli kuin myrkkyyn kastettu floretti. Ajoinkin sillä aamuisin parran. Sitten opin viehkeän veemäisyyden ja kykenin toivottamaan, rupatellen tuttavallisissa tunnelmissa, ämyrit niin viehättävästi helvettiin, että he lähtivät riemuiten matkaan.

Ihminen voi olla seurassa pääsääntöisesti mykkä mutta ei hänen moukka tarvitse olla. Toiseus on vaativa laji. Sosiaalisesti älykkäistä monella taas ihmissuhteet ovat tuotteistettuja vauvan hymystä äidin kuolemaan.

Lopulta sosiaalinen älykkyys on kykyä antaa ja pyytää aidosti anteeksi, olla itsetuntoinen olematta leuhka, vaistota ja ennakoida tarpeettomia konflikteja ja lyödä itseriittoista heti ja lujaa, koska muuten tämä luulee, että häntä taputetaan.

Keskeneräisyyttä ihmisessä on sosiaalisesti älykästä arvostaa. Kun sinua soimataan ja mollataan hiljentymisestä seurassa, niin muista: vain niitä puita ravistellaan, joissa on hedelmiä.

 

IMMU

 

0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu