Surun ja naurun ikiliitto
Kaksi huutoa on jäänyt tauotta kiirimään maailmaani. Toinen nousee Edvard Munchin Huuto- taulusta.
Se on freudilainen huuto, huuto sisimmästä, huijauksen nostattama huuto, avuton huuto konfliktien valhekuvan edessä.
Toinen huuto nousee tuskaisena epätoivon, poljettujen ja nöyryytettyjen todellisuudesta.
Se on Nikolai Gogolin (1809 – 1852) Päällysviitan Akaki Akakijevitšin huuto kun häneltä on ryövätty upouusi päällysviitta.
Christer Kihlman on hoksannut, että se on proletaarinen, aineellisen hädän kauhea ja voimaton huuto.
Gogolia on aina luettu humoristina. Gogolia lukiessa alussa on hauskaa, lopussa itkettää. Gogol muutti kirjallisuudessa käsitystä koomisesta ja traagisesta.
Gogolia pidetään modernin absurdin kirjallisuuden ja teatterin isänä. Uusi ja uudistava lähti liikkeelle novelleista Päällysviitta, Nenä ja Mielipuolen päiväkirja.
Päällysviitan juoni on varsin yksinkertainen. Köyhä, pieni kirjuri tekee suuren päätöksen ja tilaa uuden päällysviitan.
On häntä töissä vanhasta viitasta(kin) pilkattu. Akaki Akakijevitš viettää niukkaliekkistä elämää.
Mutta päällysviittahanke muuttaa kaiken. Toki hänen on tingittävä, säästettävä saadakseen rahat kokoon. Hän jopa kävelee kadulla varpaillaan estääkseen kengänpohjien kulumisen.
Kun viitta valmistuu ja on ensimmäistä iltaa juhlissa hänen yllään – kaikkien ihasteltavana – se ryöstetään häneltä pimeällä kadulla.
Hän yrittää selvitttää asiaa poliisien ja vaikutusvaltaisen virkamiehen avulla. Hänet sysitään syrjään, komennetaan ulos. Mitä nyt yhdestä viitasta!
Akaki Akakijevitš kuolee suruunsa ja hänen haamunsa kiertää kaupunkia tempomassa päällysviittoja ihmisten yltä. Myös sen virkamiehen yltä.
Siinä missä Hamlet on neuroottisen oppineen uni, on Päällysviitta groteski ja julma painajaisuni.
Veijo Meren mukaan Gogolilla oli kuitenkin suuri suuri elämännäkemys. Oli se moderninkin, nykypäivään soveltuva, johon kuuluivat olemattomuus (elämättömyys), tyhjyys ja kaiken paikkansa pitämättömyys.
Eikä Gogolin naurua aiheuttanut ohimenevä ärtymys tai sapekas sairaalloinen luonteenlaatu, eikä kevytmielinen nauru, jolla viihtymättömiä ihmisiä ajankuluksi huvitetaan.
Eikä se ollut myöskään satiirikon kulmikas nauru, vaan se suihkusi vuolaana naurun ehtymättömästä lähteestä; ilon ja surun sisäkkäisyydestä.
IMMU
Kuulun niihin ihmisiin, joka on lukenut klassikkonsa nuorena. Sitten loppuikänsä miettii, että lukee ne joskus uudelleen, jos vain olisi aikaa.
Lukemista on nykyään hirveästi ja lukemiseen aikaa vain niukasti, vain puoli tuntia päivässä suunnilleen. Eikä joka päivä.
Kirjaähky on nykyään runsaudenpulaa.
Nykyihmisen kirjaähky on yksi huuto lisää lueteltuihin!
Ilmoita asiaton viesti
Nuorena lukenut. Niinpä, luin Rikoksen ja rangaistuksen 13-vuotiaana. Liian aikaisin. Lukiossa äidinkielenopettajani hoksasi huumorin ja johdatti Gogoliin ja ennen kaikkea Tsehoviin.
Kirjaähky on jäänyt. Olin yli 30 vuotta kirjallisuustoimittaja ja pakinoitsija Savon Sanomissa. Piti lukea kaikki.
Nyt olen palannut vanhaan. Kertaan: Steinbeck, Chandler, Greene, Dostojevski, Gogol, Tshevov, Nabokov, Bunin…
Nuorena tiesi muka kaiken – nyt oppii.
Voe lajinsa, Immu
Ilmoita asiaton viesti
Näin vanhempana ihmisenä tuntuukin hieman hullunkuriselta se, että nuorena tietää kaiken, enemmän kuin vanhempansa. Tavallaan se on niinkin, vaikka ei ole kovin loogista sinänsä. Vanhaa kansaa me olemme.
Nuo kaikki vanhat klassikkokirjailijat sinänsä on mukava tietää ja muistaakin jotakin lukemastaan. Kaipa sitä jotenkin aina nojaa uusienkin kirjojen lukemisessa klassikoihin. Maailmankuva ainakin on syvempi kuin jos ei olisi lukenut niitä. Vaikeata on edes kuvitella, että tietäisi vain muutaman vuosikymmenen taakse.
Ilmoita asiaton viesti
Venäläiset kirjailijat piruilevat. Venäläisessä kirjallisuudessa on venäläinen henki. Dostojevskiä luin pari kesää sitten. Aika raskasta luettavaa Karamazovin veljeksetkin. Ei niitä parissa päivässä kahlannut. Gogolista olen pitänyt enemmän, mutta lukenut vain Kuolleet sielut. Pitäisi lukea enemmän. Tsehovia hiukan enemmän. Pushkinin runoja myös, ihmeellinen mies hänkin. Hyllyssä odottamassa joitakin venäläisiä klassikkoja, mutta en ole jaksanut aloittaa. On niin paljon muutkin jota pitäisi, mutta ei ehdi.
Ilmoita asiaton viesti