Surun ja naurun ikiliitto

Kaksi huutoa on jäänyt tauotta kiirimään maailmaani. Toinen nousee Edvard Munchin Huuto- taulusta.

Se on freudilainen huuto, huuto sisimmästä, huijauksen nostattama huuto, avuton huuto konfliktien valhekuvan edessä.

Toinen huuto nousee tuskaisena epätoivon, poljettujen ja nöyryytettyjen todellisuudesta.

Se on Nikolai Gogolin (1809 – 1852) Päällysviitan Akaki Akakijevitšin huuto kun häneltä on ryövätty upouusi päällysviitta.

Christer Kihlman on hoksannut, että se on proletaarinen, aineellisen hädän kauhea ja voimaton huuto.

Gogolia on aina luettu humoristina. Gogolia lukiessa alussa on hauskaa, lopussa itkettää. Gogol muutti kirjallisuudessa käsitystä koomisesta ja traagisesta.

Gogolia pidetään modernin absurdin kirjallisuuden ja teatterin isänä. Uusi ja uudistava lähti liikkeelle novelleista Päällysviitta, Nenä ja Mielipuolen päiväkirja.

Päällysviitan juoni on varsin yksinkertainen. Köyhä, pieni kirjuri tekee suuren päätöksen ja tilaa uuden päällysviitan.

On häntä töissä vanhasta viitasta(kin) pilkattu. Akaki Akakijevitš viettää niukkaliekkistä elämää.

Mutta päällysviittahanke muuttaa kaiken. Toki hänen on tingittävä, säästettävä saadakseen rahat kokoon. Hän jopa kävelee kadulla varpaillaan estääkseen kengänpohjien kulumisen.

Kun viitta valmistuu ja on ensimmäistä iltaa juhlissa hänen yllään – kaikkien ihasteltavana – se ryöstetään häneltä pimeällä kadulla.

Hän yrittää selvitttää asiaa poliisien ja vaikutusvaltaisen virkamiehen avulla. Hänet sysitään syrjään, komennetaan ulos. Mitä nyt yhdestä viitasta!

Akaki Akakijevitš kuolee suruunsa ja hänen haamunsa kiertää kaupunkia tempomassa päällysviittoja ihmisten yltä. Myös sen virkamiehen yltä.

Siinä missä Hamlet on neuroottisen oppineen uni, on Päällysviitta groteski ja julma painajaisuni.

Veijo Meren mukaan Gogolilla oli kuitenkin suuri suuri elämännäkemys. Oli se moderninkin, nykypäivään soveltuva, johon kuuluivat olemattomuus (elämättömyys), tyhjyys ja kaiken paikkansa pitämättömyys.

Eikä Gogolin naurua aiheuttanut ohimenevä ärtymys tai sapekas sairaalloinen luonteenlaatu, eikä kevytmielinen nauru, jolla viihtymättömiä ihmisiä ajankuluksi huvitetaan.

Eikä se ollut myöskään satiirikon kulmikas nauru, vaan se suihkusi vuolaana naurun ehtymättömästä lähteestä; ilon ja surun sisäkkäisyydestä.

IMMU

0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu