Elämän (?) eväässä

Elämän eväässä

Pääsiäisen, peloitteluineen ja kiitoksineen, lähetessä sopii muistaa, että F.M. Dostojevski kirjoitti kirjallisuuden vavahduttavimmat Kristus-hahmot, suurten syntisten vastavoimat.

He ovat ulospäin avuttomia, jopa naurettavia hyvyydessään – nykymitoilla. Ennenhän omatunto kolkutti jos teki väärin, nyt se varoittaa, että joku saattaa nähdä.

Riivaajien Šatov, Idiootin ruhtinas Myškin ja Karamazovin veljesten Aljoša vaikuttavat hyvyydellään ja saavat ympäristönsä ymmälleen ja sekasortoon. He herättävät toiset mutta herääminen muuttuu hämmennykseksi ja epätoivoksi, joka saa vihaamaan herättäjää.

Jo nimet olivat puhuttelevia: Idiootin Lev (leijona) Myškin (mys = hiiri) oli viattomuudessaan vahva mutta toiminnoissaan avuton.

On monumentteja vähemmistäkin aineksista tehty: Dostojevski oli epileptikko, maaorjat murhasivat hänen alkoholisoituneen lääkäri-isänsä, kaksi veljeä luhistui juoppouteen, häntä epäiltiin väkisinmakaamisesta, hänet tuomittiin kuolemaan terroristina, häneltä kuoli vaimo ja lapsi, häntä riivasi kyltymätön pelihimo.

Dostojevskia vainosivat ahdistus ja apokalyptiset näyt.

Hän tiesi, että kurjuus tekee ihmisen vain entistä kurjemmaksi ja siksi hänen romaaneissaan pimeys muuttuu lopulta edes siniseksi hämäräksi.

Dostojevskista ovat olleet kiinnostuneita filosofit ja psykiatrit. Persoonallisuuden jakautumisen ristiriidat Dostojevski tavoitti ennen syvyyspsykologian edeltäjiä. Hän oivalsi unet tiedostamattomien toiveiden ilmaisuiksi sekä naamioidun seksuaalisuuden ja itsetuhovietin toiminnan liikkeellepanevaksi voimaksi.

Eksistentialisti hän oli ennen eksistentialisteja. Hän kirjoitti kärsimyksen välttämättömyydestä.

Tekee mieli puhua pirstoutunutta minuutta tutkineen R.D. Laingin termeistä ahmaisu, murtuminen, kivettäminen ja persoonallisuuden riisto tai esineellistäminen., joita hän käytti puhuessaan mielen jakautumisesta.

Täyttä tätä päivää?

Eikö se ole totta niin Dostojevskin romaaneissa kuin nykyarjessa: arkielämässä osittaista persoonallisuuden riistoa viljellään yleismenetelmänä, joka hyväksytään normaaliksi.

Siihen perustuvat useimmat ihmissuhteet sikäli, että osapuolilla on taipumus kohdella toisiaan tiedostamatta toistensa itseisolemusta.

IMMU