Kirjallinen livistys

Alati luen uudelleen Tšehovin novelleja. Hän sytytti lyhdyn, jota ilman en ole hakeudu elämän katakombeihin.

Mutta yhä enemmän on sivistyneistöön itsensä kirjaavia henkilöitä, jotka elämöivät, etteivät he jaksavat lukea keväisin ja kesäisin ainoastaan dekkareita. He ovat niitä itseään petkuttavia , jotka ovat aloittaneet kymmenen kertaa Sinuhen ja nukahtaneet kymmenen sivun jälkeen.

Epäluuloinen ehättää ounastelemaan, etteivät he lue mitään, edes sanomalehtiä, vaan vilkaisevat Internetistä.

Entä jos lukisi lahkeesta ravistettujen kotimaisten dekkareiden asemesta alkuun ohuita kirjoja. Suvainnette mainita muutamia ehtymättömiä henkilökohtaisia eväitä.

Jean Giono kertoo 34-sivuisessa kirjassaan miehestä joka istutti puita. Maailmansodat tulivat, raivosivat, menivät. Mutta provencelainen lammaspaimen eli syrjässä ja istutti tuhansia ja tuhansia puita. Hän oli säilyttäjä, jonka elämännäkemyksen ydin kirkastui lauseessa: Puhtaasti intellektuellit mietiskelyt ovat riistäneet kaikkeudelta pyhyyden vaipan.

Runoista on yksi suosikkini Joel Lehtosen Hyvästijättö Lintukodolle (118 s.). Sen lukaisee viidessä minuutissa. Mutta sen lukemiseen menee koko loppuelämä.

Jo siksi tämän kirjoituksen moton elämän säilyttämisen suuruudesta voi esittää kahden kirjailijan kaksoisvalaistuksessa. Alessandro Bariccon Silkki –romaanissa (114 s.) ovat sanat: ”Väitettiin, että hän oli petkuttaja. Väitettiin, että hän oli pyhimys.”

Uudelleen ja uudelleen voi lukea Leo Tolstoin Ivan Iljitšin kuoleman. Se on 84-sivuinen mutta lisäbonuksena on Tolstoin essee Kuolemaa ei ole ja Torsti Lehtisen luotaus Tolstoin käsitykseen kuolemasta.

Sanotaan, että Tolstoi voitti kuolemanpelkonsa kirjoittaessaan tätä teosta.

Sen on kerrottu vaikuttaneen varsinkin eksistentialisteihin kuten Kierkegaardiin ja Sartreen. Albert Camus ammensi siitä.

Ivan Iljitšin kuolema on teemastaan huolimatta kaikkea muuta kuin pelottavaa luettavaa.

Alati luen uudelleen Tšehovin novelleja. Hän sytytti lyhdyn, jota ilman en olehakeutunut elämän katakombeihin.

Ja lopuksi, jos aika ei anna muka myöten, hektinen henkilö voi ahmaista aforismin tai pari Samuli Paroselta: ”Miettiessäni mitä sivistys on, minusta tuntuu, ettei se ole ainakaan sitä mihin sitä käytetään”.

Tai vielä täydellisemmin: Maailma on sana.

IMMU