Olvirukous

Kevätaamu. Lintujen sirkutus oli kuin kiitosrukousta taivaan sinisen kupolin alla.

Rukoilemista tuumasinkin Valkeisenlammen viertä askeltaessa. Pyhäkoulussakin neuvoivat anomaan yötä vasten Yläkerran Vanhalta Herralta: Sijailtain jos en nousisi, taivaaseen ota luoksesi.

Sielunhätää siitä piisasi kun helvettivaihtoehdollakin oli peloteltu. Ottaako sitten tykönsä vai tylystikö viittaa alakerran rappusille, pannuhuoneeseen?

Mutta hengelliset pitkospuut raksahtivat poikki. Lammen laitaa paarusti hahmo, ilmiselvän aprikointimielialan tilassa. Ojarumpu, olkaveljeni.

Otin aloitteen:

– Milloin olet Ojarumpu viimeksi rukoillut? Vai josko kuunaan?

– Ettäkö rukoillut? Mistä jo tied…, hämmentyi Ojarumpu aloittamaan mutta lukitsikin sana-arkkunsa.

– Niin, niin. Se on semmoinen hurskaiden tapa, jonka kanssa sietää olla varovainen. Kun ihminen puhuu jumalalleen, sitä sanotaan rukoilemiseksi, kun hän väittää jumalan puhuvan hänelle, on aika ottaa yhteys mielenterveystoimistoon.

Ojarumpu päkisti äkäisesti:

– Sinäkin, syntitunkio, puhut hengellisestä johdatuksesta. Yhä poden vieroitusoireita kun juonit minut lukemaan sen rienakirjan, Simpauttajan. Mitenkä se riähkä mesosi: Apostolien tekoja sano suntio kun kolehtirahat joi ja tapuli koatu.

Minä tuosta tajuamaan, että mainittu muuri olikin Ojarummun itkumuurija alkoholilla oli osuutta asiaan:

– Sinua sieppaa jokin?

– Rukoilin, lausahti Ojarumpu. Rukoilin viimeksi aamuyöllä. Venähti vähän, no, poikain kanssa, terassit pahalaiset ovat auki…Puolisoni jonka kiivauden tiedät, oli pannut oven reikeliin. Liki tunnin rukoilin häntä avaamaan. Siinä taivaan ja helvetin portilla pistouvasin, polvillani.

– Olvirukous se onkin oma lajinsa.

– Anna arpeutua. Kas kun et ehdota, että veisataan virsi. Vai tietänetkö ensimmäistäkään?

Tiesin minä. Tiesin tuohon tilanteeseen soveltuvan, viinalla läträämiseen tympääntyneiden vaimojen toivevirren: ”Siunaa ja varjele meitä korkein…”

En hennonut sanoa. Ei kai sitä olkaveljelle, joka tietää muutenkin, että jos helvetti on olemassa, se on melankolisen miehen ikihyvässä sydämessä.

IMMU