Kesäklassikkonauru korkeimman asteen hölmöilylle

Suuri aika vaatii suuria ihmisiä. Se on Jaroslav Hašekin (1883-1923) Kunnon sotamies Švejkin alkulause.

Teos kuvaa johdonmukaisesti henkisesti pieniä ihmisiä Itävalta-Unkarin hallinnossa ja armeijassa. Kaikilla on inhimillisiä heikkouksia.

Švejk on prahalainen mies, joka harjoittaa koirakauppaa. Hän myy sekarotuisia piskejä rotukoirina.

Hänen on sanottu tekeytyvän viisaasti tyhmäksi. Salaovela siis. Hän joutuu vuolassanaisuuttaan alati vaikeuksiin ja puhumalla niistä selviää.

Tuntemattoman sotilaan Honkajoki on puheissaan hänelle suoraa sukua.

Kun Lammio kysyi Honkajoelta onko hän mielenvikainen, oli vastaus:

”Herra kapteeni. Tällaista kysymystä ei epäilyksenalainen voi koskaan itse ratkaista. Sen asiaan määrittelee ympäristö.”

Kirja on suomennettu kolmesti. Saksasta käännettynä ensin 1932-33, sitten Marian Helinin ja Tuure Lehenin suomennoksena 1947 ja 1992 sen käänsi tšekistä Eero Balk ja modernisoi kieltä.

Suomessa kirjasta kirjoitti kiittävän arvostelun Kirjallisuuslehteen Rauol Palmgren 1935.

Hän kuuli kirjasta edistyksellistä ja vallankumouksellista naurua. Kirja osoitti, ettei koominen suinkaan aina ole vanhoillinen voima.

Ja onhan niin, että semmoiset kirjat ovat syntyneet luokkataistelun historian suurimpina muutoskausina. Kaiken aloitti Don Quijote, jonka syntymäaikaan keskiaikainen feodalismi murtui.

Veijo Meri on sanonut, että huumori on keino kuvata todellisutta intensiivisesti ja tiiviisti. Sen määreen Hašekin kirja ylenmäärin täyttää. Sopii muistaa, ettei Hašek ollut pelkkä hauskuttaja, kuten suuret ja aidot humoristit eivät koskaan.

He ovat moralisteja. Hašek oli antiklerikaali ja antimilitaristi.

Koska humoristeista kirjoitetut tutkielmat ja jutut ovat aina ikäviä, niin ilmoitan nöyrimmästi panevani nyt pisteen.

Mutta vielä lainaus, joka elähdyttää tänäänkin, sodan ylevöittämiä seuratessa. Näin Švejk kommentoi sotarovastin saarnaa taisteluun lähteville miehille:

”Kyllä se tulee olemaan hienoa, niin kuin sotarovasti kertoi – kun päivä kallistuu lepoon ja aurinko kultaisine säteineen painuu vuorten taa ja kun taistelukentältä kuuluu kuolevien viimeisiä huokauksia, kaatuneitten hevosten korahduksia, haavoittuneiden ähkettä ja väestön vaikerrusta kun liekit heidän palavista kodeistaan hulmuavat taivaalle. Pidän kovasti tuommoisesta korkeamman asteen hölmöilystä.”

IMMU

0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu