Kukkaputki

Kesät kiihottaa ihmiset ylilyönteihin. Kun aurinko hitsasi liekillään, minäkin läksin lenkille. Suvainnette kesäisen kaunonovellin.

Askelsin Valkeisenlammen viertä. Tuulenvire helisytti rannan pajujen hopeakelloja. Jo rinnalle rähvelsi Ojarumpu, olkaveljeni. Yllä nuhjuinen paita housut kurtussa, että vikkeläsorminen haitaristi olisi loihtinut niillä pikapikaa Kruunmarjaanan polskan.

Uumoilin Ojarummulla olevan hunajaiset päivät. Vaimo oli äitinsä luona käymässä.

– Linnut laulavat Verdin aarioitaa, mainitsin.

– Kokoonsa nähden kohtuuttomasti mekastavat, Ojarumpu kuittasi.

Minulla yhdisteli. Ojarummun kelkka heittelehti keskellä kesää siis parisuhdeongelmien hyisessä rännissä. Yritin kevennystä:

– Unettomuutta olen potenut. Puoliso kehotti laskemaan lampaita. Laskin 15 439.

– Sittenkö nukahdit?

– En. Sitten piti jo nousta ylös.

Ojarumpu reagoi tihentämällä tahtia. Vetäisin päälle empatiavaihteen:

– Askellat päämäärätietoisesti.

– On asioita, verhoutui Ojarumpu salaperäisyyteen vaikka kuulin kuinka pään sisus kilkatti kuin morttelin pohja.

Sitten hän sanoi äkillisesti:

– Ei teillä olisi ylimääräisiä ahkeraliisoja?

Siinä ja siinä, etten langennut nauramaan. Sanoin vain:

– Ei ole ahkeraliisoja. Kävisikö ylivuotinen kanerva?

– Aistin ivaa.. Mutta hehkeitä ahkeraliisoja tarvitaan nyt kaksin kappalein. Puolisoni, jonka lantiolla katseesi tarpeettoman ahneesti lepää, meni äitinsä luo ja käski minun kastella kukat. Syistä, joihin en kaipaa kommenttiasi, kastelu tauottoui liiaksi. Huomenna hän palaa…

Katse kertoi miehestä, joka tunsi itsensä uhanalaiseksi kuin muuttohaukka. Onkohan niin, että pieneen syntiin langenneet katuvat aina raskaimmin?

IMMU

 

 

0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu