Aitaressu

Onnistunut kesä ohittumassa: posket eivät karahtaneet aknelle pitkästyessä pieruhuuruisissa kesäteattereissa. Murre- ja pelimannijuhlat, nuo auditiiviset rangaistukset synneistämme, saivat tihentämään askellusta. Eikä murentakaan b-luokan ruokamakkaraa tai öklömarinoituja talouskyljyksiä toisten mökeillä.

Ei kesällä(kään) aurinkorantoja vaan käytössä oman tyynyn ja vessan edut.

Kevyttä kesäkulttuuria harrastin, lukemisena Petteri Pietikäisen Hulluuden historia. Aivot ovatkin toiseksi rakkain elimeni.

Melankolia kiinnosti. Sitä kun aiheuttavat ylelliset elämäntavat ja korkea sivistystaso. Melankolia ilmenee eksistentialistisena tuskana, hiljaisena alakulona, luovana vetäytymisenä ja ajoittain ulospäin suuntautuneena maanisuutena.

Tuota tuumasin Valkeisenlammen viertä askeltaessa kun rinnalle rähvelsikin olkaveljeni Ojarumpu, poikkitaiteellinen porvariston hillitty harmi.

Otin aloitteen:

– Onko kulttuuriväki mielestäsi hullua?

– Jo vain. Nykytaulut ja veistokset esittävät vallan hemmetinmoista päänkivistystä. Nykyklassinen musiikki on kuin tusina luurankoja parittelisi peltikatolla. Kulttuurimme ylläpitäjäksi mainittu ehtymätön luonnonvara, keski-ikäiset naiset, ovat muokanneet teatterista kitschiä. Sarjakuvat luokitellaan kaunokirjallisuudeksi.

– Mistä noukit itse neroutesi?

– Syvähenkinen elämäni koostuu kuteesta, jossa loimilankoina ovat gregoriaaninen kirkkolaulu, Italian renessanssi, Spinozan etiikka ja von Wrightin vapaamielinen ikiviisaus. Ne loihtivat elämään taiteellisen vaikutelman.

Kohta Ojarumpu luennoi aviotasa-arvosta ja kotitöistä kuten ajankohtaisesta pensasaidanleikkuusta.

– Puoliso ylistää taitojani, saan askarrella rauhassa toteuttaen aitatöissäkin…

– …taiteellista vaikutelmaa, täydensin minä.

Ojarumpu silmäsi niin pejoratiivisesti, että arvelin hänen ottautuvan tyköni vasta syötyään tuoretta ruisleipää ja hernesoppaa.

Illalla lorvehdin Ojarummun kiinteistön tienoilla sovintohenkisesti. Leikkuri säksättti. Pukin vierellä seisoi rouva Ojarumpu johtaen toimintaa hallituin käsielein. Ne pienet liikkeet saivat tuumaamaan, että rouvan eleistä huokuva taiteellinen vaikutelma oli, no, täydellinen.

Siitä uumoilin, että melankolikkoveljeni poskilla puolestaan helotti Hulluuden historiasta tuttu hiljaisen alakulon emotionaalinen arpi.

IMMU

 

0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu