Hurukukot

Mikko Niska kirjoitti blogissaan mukavan ylistyksen joensuulaiselle muikkukukolle. Suvainnette kukkoillen retroilla:

Muistatteko meteliä kuinka kukko kuulemma muuttuu vuorokaudessa laittomaksi elintarvikkeeksi?

Vietin lapsuuden Joensuussa eikä kukko meillä ehtinyt laittomaksi. Se syötiin suitsait. Äitini oli jo lapsuudessaan Heinävedellä oppinut, että kuoreen on lisättävä rukiin lisäksi vehnäjauhoja. Ja voeta kolomesti…

Pelkkä ruiskuorikukko, kun olin muuttanut isän synnyinkaupunkiin Kuopioon, väänsi mahaa kuin Pekka Puskan rasvapelottelut.

Vehnälisäkuoren vuoksi ostin kukkoni leipomo Sinikka Hyvöseltä. Oli siinä osansa, että kaunis Katariina-tytär aina vilkutti minulle torikojusta. Kukkojuttu sekin: sanotaan että mies muuttuu iän edetessä lapsuuden marakatista nuoruuden riikinkukoksi, keski-iän leijonaksi päätyen, no, aasiksi. Riikinkukkoaikoja silloin, häpeämättä myönnän, ikävöin…

Ostin kukkoja Irene Partaseltakin. Kerran olin menossa Kotkaan ja tuliaispyyntö oli ahven- tai muikkukukon. Kaunissaaressa ystäväni S. Vakkarin vaimo hyppi ilmaan: ”Lopultakin muuta kuin lohta!”

Avattuani kukon pääsi huuto kuin päähän ammutulta koiralta. Se oli kirjolohikukko. Kaisa Partanen kertoi, että juttuni (eihän se ilkeä ollut) oli pitkään leipomon seinällä.

Maailman nerokkain eväs on tietysti ripakukko. Leipä sisällä on valkinnan mukaan kalaa, lanttua, perunaa tai lihaa samassa kantopakkauksessa. Sopi siinä syrjäkylän poikien lähteä ahavoitumaan pöllimetsään evään kera.

Varoin kauan kukon tekemistä. No, heti ensimmäinen ahmittiin ahneesti.

Meillä on tapana keskustella merkittävistä asioista syödessä. Nyt teemana olivat pelot.

Kysyin tyttäreltäni Timjamilta, että mitä hän pelkää erityisesti. Timjamin silmien läpi kävi älyn punainen leimahdus:

-Pelkään, että syöt itseksi koko kukon!

IMMU