Turkkakuntainen ramppihuume

Jouko Turkka – en kutsu häntä neroksi koska monet- jopa Atso Almila – siihen lankeavat – En siis kutsu Turkkaa hulluksikaan.

Turkka teki minuun nuorena vaikutuksen – monessa.
Kun hän oli Joensuussa niin asunnossa ei ollut huonekaluja, patjat vain lattialla. Sitten hän hankki nojatuolin.

Miksi? Kun Veikko Tiitinen Rauhansa (Valkonen) kanssa tuli kylään niin Veikko sai istua tuolilla. Kelpo tapa arvosta upeaa näyttelijää.
Turkka ohjasi kaupunginteatteriin Tuntemattoman sotilaan. Vilkas- ja kuumapäinen kun oli niin hän pyysi Lammion rooliin hurraaisänmaallista Karjalaisen päätoimttajaa Jaakko Korjusta.
Honkajoeksi hän halusi kasvatustieteiden tohtorin ja professorin, papista taistolaiseksi kääntyneen Simo Sepon.
Sopii arvata kumpi näytteli.
Turkan myötä sain tavata ensimmäisen kerran Hannu Salaman. Turkan ohjaama Siinä näkijä missä tekijä oli yhtä hyytävä kuin lukukokemus.
En puutu räkimiseen Seitsemässä veljeksessä koska muistelen ulkoteatterimaisia sattumia.
Turkka oli kiivas ja antava keskustelija. Hän oli siitä(kin) harvinainen teatterintekijä, että oli laajasti lukenut. Aina olen äimistellyt kuinka näyttelijät, joiden pitäisi elää sanoista ja sanoilla eivät tunne kirjallisuutta. Kuopiossa poikkeuksia olivat keskusteluveljeni Jukka Auvinen ja Erkki Ruokokoski.
Turkka opetti Suomen toistaiseksi viimeisen ”oikean” näyttelijäpolven: Vierikko, Suosalo, Väänänen, Mäkinen…
Nyt teatterikorkeakoulu tuottaa komeljanttareita ja näyttelijöitä, jotka turmelevat teatteria tuppautumalla kirjoittamaan ja ohjaamaan.
Minun teatterini oli Juri Ljubimovin Taganka Moskovassa, siellä Vysotski vaikkapa Hamletina.
Turkassa oli samaa paloa, alakulosssa kytee ilotalo.
Siksi tunnustan olevani määränsä turkkakuntainen ikuisessa ramppihuumeessa.