Lapsuuden lukuretket

Varastokirjastoissa on hylly(kilo)metreittäin lukematta nykyisin jääviä lasten- ja nuortenkirjoja.

Se pani miettimään ovatko omat mieltymykset unohduksiin päätyneet. Luin aina perinteisiä tarinoita. En siis olisi viehtynyt näistä nykyisistä pottereista, sormusten herroista, ”tieteis”seikkailuista. Omaa mielikuvitusta kun piisasi.

Vietin lapsena aamupäivät kotona kaksi vuotta yksin. Joutessani opettelin lukemaan, olinhan jo viisivuotias. Oma haittansa siitä on ollut…

Saduista ykkösuosikki oli Grimmin Poika joka halusi oppia pelkäämään. Kunpa vain osaisin väristä, hän huokaili.

Ensirakkauteni olivat Punahilkka ja Lumikki. Tuhannen ja yhden yön tarinoiden myötä meri ihastutti. Sindbadista juurtui uhkaus, jota yhä käytän jos kotona syntyy eripuraa ”Antaapa olla, lähden merille.”

Teos, joka humautti metrin halolla hartioihin oli Robin Hood. Hän otti rikkailta ja antoi köyhille. Se leimaa yhä yhteiskunnallista ihanteellisuuttani.

Huckleberry Finn auttoi tajuamaan kuinka helposti ihmiset huijataan luopumaan vapaasta tahdostaan. Massoina ihaillaan aatekauppiaita, jotka ovat ostettavissa mihin tarkoitukseen tahansa.

Ahneesti luin L.M. Montgomeryn Annat. Toveripiiri ivasi, mutta vuodet osoittivat lukemisen kaukoviisaudeksi: Annan tuntemisesta on ollut jopa sylihyötyä.

Tiina-kirjat luin tyyny vieressä. Jos kaverit yllättivät, sujautin tyynyn kirjan päälle..

Hyppäsin suoraan Pohjantähteen. Olin 12 lukiessani ensimmäisen osan ja kysyin äidiltä, että mikä on vitjamuna. Äiti siihen, että mitähän jos lukisit muut osat tuonnempana. Näin asianmukaisesti tapahtuikin.

Jälkeenpäin ajatellen hyppäys Robin Hoodin oikeudenmukaisuudesta Aatu Halmeen oikeudenmukaisuuteen ei ollut pitkä.

Siitä etenin, vasta poikasena siis, venäläisiin klassikoihin ja ymmärsin eläneeni aikaisemmin 1800-luvun Venäjällä.

Yhä tunnen olleeni Dostojevskin Idiootin ruhtinas Myškinin esikuva. Hän on ainoa oikea kirjallisuuden Kristus-hahmo, yleishurskastelijoiden vastavoima, viattomuudessaan vahva ja siksi ujo, epävarma, syrjäänvetäytyvä.

Esikuva on ollut Jack Londonin Buck-koira. Se kuulee susien kutsun ja liittyy niihin. Valvon yhä öitä kuullakseni kutsun. Yhä kauempaa ja kauempaa ulvonta kuuluu.

Lukemattomien (!) seurassa on ympärillä usein tyhjä rinki. Se on passeli hinta itsenäisyydestä.

 

IMMU

 

 

0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu