Pintatietoisesti

On normaali suomalainen koti. Sen omistaja mutta ei hallitsija Ojarumpu vetää eteisessä ylleen ulkoilupukua, jossa leimuaa koko sateenkaaren kirjo.

Rouva Ojarumpu havaitsee miehen aikeet:

– Minnekäs sinä?

– Auto on saatava huoltoon. Siinä on kaikkea pientä. Puskuritkin roikkuvat.

– Minä tulen mukaan. Minun on vain puettava. Eikös ole upeat rintsikat? Tukevat ihan eri lailla kuin entiset. Ei kai autossa isompaa vikaa ole?

– Arvelin vaihdattaa lamput halogeeneihin talvipimeillä näkemistä varten.

– Vai että lamput. Mutta katsos näitä! Sain lopultakin uudet sävytetyt piilolinssit. Tuntuu kuin koko maailma kirkastuisi. Ei kai siitä tule hirmu kallis huolto?

– Kaikki maksaa. Tarvitaan kai vähän pohjamaalia. Pinnassa on kivenhakkaamia.

– Mutta missäs minun peitepuikkoni on? Ihan sekunti, niin tökkään vähän poskiin ja nenänpieleen. Auto taitaa olla jo ihan romu?

– Ikä tekee tekosiaan. Pintamaalaustahan siihen tarvitaan myös.

– Ettäkö sitäkin? Tästä meikkipussista ei kyllä ikinä löydy mitään. Poskipuna on aina kateissa. No, kelpaanko nyt herran matkaan?

– Joo joo. Mennäänhän nyt.

– Älä hötkyile. Minusta tuntuu, että sinä upotat liikaa rahaa siihen vanhaan koslaan. Älä vain sano, että on siinä vielä muutakin.

– Kai sen voi vahauttaa saman tien.

– Vahauttaa? Onko se pinta niin tärkeä. Ai herrijee! Puuteri meinasi unohtua. Huiskautahan sitä ihan vähän, että ilkeän ihmisten ilmoille.

– Ja jos aiot tivata vielä niin ilmoitanpa, että öljynvaihto on tapana tehdä huollossa.

– Joka vuosiko siitäkin nesteestä on maksettava? Ootas, tässä lattialla on joku lappu. Taivas! Tässäkö se on, Mirkun ja minun paastomehujen tilauslomake! Panenkin sen postiin tällä reissulla.

Pariskunta pääsee pihalle. Rouva Ojarumpu pysähtyy, silmäilee jäätävästi kulkuvälinettä, tavoittelee sarkasmia:

– Voi ukkorukkani. Luuletko tosiaan, että tuommoista ikääntyneen rapistunutta katiskaa saa millään vippaskonsteilla samannäköiseksi ja -kuntoiseksi kuin se oli hankkiessasi sen? Sanoisinpa, että jättäisin sinun sijassasi pintaehostukset sikseen ja harkitsisin vaihtamista uuteen.

Silloin olkaveljeni Ojarumpu, sävyisä ja syntymälempeä mies, vilkaisi vaimoaan ja pään läpi kävi humaus, silmissä välähti ymmärryksen sininen leimahdus.

Ojarumpu hymyili niin kuin äkillisesti asioiden tangeeraukset ymmärtävä ihminen hymyilee.

Se on se laajalti tunnettu surumielinen, joskin lempeä hymy, mikä on havaittavissa jokaisen pitkässä avioliitossa elävän ja ikääntyvän auton omistavan miehen huulilla.

 

IMMU

0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu