Sakkaus(?)kirjeitä

On tervehdyttävän puhdistavaa päästä vilkaisemaan suomalaisia, itseään siis, ulkomaalaisen silmin. Etenkin kun se tapahtuu leikillisen kevyesti ja myönteisesti. Mutta kuitenkin tarkasti, lempeän ironisesti ja elegantein floretin pistoin.

Suomessa asunut opettaja Philippe Guicheteau on kirjoittanut tuntemuksiaan Suomesta ystävälleen Samuelille Ranskaan.

Hän julkaisi ne Sunnuntaikirjeitä-nimisenä kirjana. Kukin kirje on painettu vierekkäin ranskaksi ja suomeksi.

Guicheteau on läpikäynyt tuhannet samat kysymykset: Miksi olet täällä? Mitä ajattelet Suomesta? Kymmenen vuoden jälkeen hän havaitsi, että metafyysiseen ahdistukseemme voi sittenkin tottua. Hän kirjoittaa suomalaisuuden kiusallisista piirteistä vaikkapa juhannuksen kärsimyksestä. Pyyhälletään luonnon rauhaan, autiolle saarelle. Ja siellä pirisee kohta kännykkä, juoksevaa vettä ei ole mutta televisio on, nuotio sytytetään sytytysnesteellä, että päästään ahmimaan muovikuoreen pakattua, teollisesti valmistettua makkaraa.

Suomalaisia tomaatteja hän hämmästelee. Ei niistä provençale-kastiketta synny mutta geneetikot ovat luoneet tomaattilajikkeen, joka on kansakunnan kuva: se on sisukas ja säilyy. Se on kotimainen ja kotimaisuushan luo meillä sädekehän minkä tahansa asian ympärille.

Suomalainen tomaatti on Philippen kärsimyshedelmä.

Guicheteau opetti Ranskan kulttuurikeskuksessa sekä Helsingin yliopistossa ja kauppakorkeassa ranskaa. Kieliopin hän on havainnut meille elintärkeäksi. Se alistaa auktoriteeteille ja sitä me haluammekin. Guicheteau arvelee, että meillä on runsaasti hienostelijoita, joille se että oppii ranskaa ilman virheitä ja vierasta korostusta on todiste mausta ja älykkyydestä.

Jyrkkää kieltokulttuuriamme hän oudoksuu.

Guicheteau ylistää Kalevalaa, hurmioituu tästä suomalaisen kirjallisuuden merkittävimmästä annista maailmankirjallisuudelle. Hän tajuaa, että eepos on luettava vasta varttuneella iällä.

Viinalta ei välty kukaan Suomeen saapunut. Guicheteau on havainnut, että kossu ja Koskenkorva ovat kaksi eri asiaa. Kossu on viina joka sopii ryyppäämiseen ja unohtamiseen, humaltumiseen ja itsensä tuhoamiseen. Koskenkorva on täysin eri asia. Sitä hänellä on aina pakastimessa ja hän nauttii sitä pikarillisen. Koskenkorvaa ei juoda, se kipataan ruumiiseen.

Ensin kippaaja tihkuu verta kuin kotka olisi upottanut häneen kyntensä. Lopulta vatsa leimahtaa liekkiin kuin ahjo. Kun hän henkäisee, hänestä tulee itsenäisin, vapain, ylpein ja urhein kaikista suomalaisista.

Samuel on kotonaan Ranskassa kenties kirje kirjeeltä viehättynyt yhä enemmän meidän periferiastamme. Nyt tajuntaansa saattaa tutkailla itse suomalainenkin. Jos olemmekin outo ja jurottava kansa, joka arvelee potevansa syntymälahjana slaavilaista perussurua, niin Guicheteau löytää paremman selityksen. Olemmeko sittenkin vain epävarmoja maailmanlapsia, jotka potevat yliherkästi moraalista krapulaa? Kiitos kirjeistä, Philippe!

IMMU