Palveluriski
Vanhempi väestönosa ehkä muistaa, että ennen käytettiin semmoisia sanoja kuten kiitos, ole hyvä, hyvää päivää, näkemiin, suvaitsetteko.
Nykyisin heläytetään vaivattomasti terve, heippa, moikka, mitäs sulle.
Sehän on mainiota. Silti natistaan ettei nykyisin saa hyvää palvelua.
Parasta palvelua ja kohteliasta kielenkäyttöä tapaa kyllä Kuopiossa vaikkapa Ykkösrastissa, Yliopiston apteekissa ja Prismassa.
Kalahallin Heikin Kala osaa päivittää kalenterinsa, koska käyn siellä aina lauantaisin.
Biesen autokorjaamossa on aina ollut mukavia puheita ja asiat hoituneet.
On ihmisiä joilla on kyky olla loitolla työstään. Jukka Auvinen oli niin hyvä näyttelijä, ettei hänen kanssaan tarvinnut puhua kaiken aikaa teatterista. Järveläis-Matti on taas niin erinomainen pappi, ettei hän ole hurskas päntiönään.
Pari tapausta hyvästä palvelusta on jäänyt mieleen. Kun vielä söin ravintolassa, niin hakeuduin samoihin paikkoihin.
Yhdessä isossa kuopiolaispaikassa istui loosissa kolme mummelia. Tämä on myönteisesti sanottu. Herttaisia he olivat, sen näki kyllä. Ja kuuli.
Kun he olivat aterioineet, niin yksi heistä kutsui tarjoilijan ja sanoi, että lopuksi otamme munkkikahvit.
Tarjoilija otti kaksi taka-askelta ja valitteli, että munkkeja ei ole valitettavasti ole, on vain tuoreita viinereitä. Mummeli virnisti ja tarkensi, että he haluat kahvit ja munkkilikööriä. Tarjoilija, taisi olla ihan edeskäypä, riemastui niin, että talo tarjosi.
Toinen tapaus sattui Pariisissa Chez Clement-bistrossa. Aioin syödä mutta istuskelin ensi alkuun nuuhkimassa tunnelma. Hovimestari, tyylikäs naisammattilainen, tuli luokseni ja sanoi, että talo voi tarjota aperitiivin. Minä siihen, pilke silmässä, että ei käy, olen kerran juonut viinaa ja se riitti.
Sitten hän esitteli, että heillä on mahtava sikarikokoelma. Josko haluaisin maistaa?
Minä taas siihen, että kerran olen sikaria imaissut ja siihen se jäi.
Hovi katseli vähän oudoksuen, jolloin minä sanoin, että odotan tytärtäni ja jatkoin: Ymmärtänette, että hän on ainoa lapsi.
Hovimestari sai niin remakan naurukohtauksen, että jos hän olisi ollut raskaana, hän olisi takuulla synnyttänyt siinä samassa.
Kun seuraavana vuonna kävin paikassa uudelleen, hovi sanoi minut muistavansa. Ei kuitenkaan kysellyt lapsilykystä.
Mutta minä sanoin hänelle sana, joka vanhenee kaikkein nopeimmin: ”Kiitos.”
IMMU
Palvelun ammattilaiset ovat nykyisin lasteni ikäisiä, ja usein he puhuttelevat minua teititellen. Siis aluksi.
Jos keskustelu venähtää vähänkin, lipsahtaa (parturilta, myyjältä, tarjoilijalta) kohta sie tai sä. Asia ei harmita minua, vaan ilahduttaa!
Teitittely on sitä paitsi tarkkaa puuhaa. Ei ”olette pyytäneet”, vaan ”olette pyytänyt”. Onhan ensinmainittukin suomea, mutta muotona monikollinen. Voisiko sitä käyttää puhuteltaessa raskaana olevaa naista?
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos. Mainio kommentti. Etenkin tuo kaksoispassiivi! Teitittely on on sitä, että alkaa tajuta flirttailussa (vaimo aina moittii minua siitä) ikänsä. Tytöttelyä en ole ikinä harrastanut. Voe lajinsa yst. iMMU
Ilmoita asiaton viesti
Olin jo 80-luvun alussa tottunut keskiaurooppalaiseen ravintolapalvelukulttuuriin enkä voinut olla vertaamatta erästä kokemustani sikäläiseen.
Vappuna 1983 tai liekö ollut vuotta myöhemmin menimme ystävättäreni kanssa vapunpäivän lounaalle Helsingissä Aleksis Kivenkadulla sijaitsevaan Peking -ravintolaan.
Paikka oli täysi, mutta meidän ei tarvinnut odottaa kovin kauan kun meidät ohjattiin tyhjentyneeseen neljän hengen pöytään. Ennen kuin ehdimme saada ruokalistoja, pöytäämme ohjattiin kaksi vierasta ihmistä ja meille ilmoitettiin, että ravintolassa täytetään kaikki tuolit.
No, sitten kestikin vartin verran ennen kuin tympääntyneen näköinen nuorukainen toi meille ”menyyn”, joka oli yksi paperiarkki, jossa oli otsake ”VAPUNPÄIVÄNLOUNAS”. Siinä oli kaksi vaihtoehtoa eturuoaksi ja kaksi vaihtoehtoa pääruoaksi.
Alkuruokavaihtoehdot olivat: Pekingkeitto tai Kanakeitto.
Kysyin tarjoilijalta eikö ollut muuta ruokalistaa saatavilla. Hän tivahti: ”Ei ku se on vaa toi!” Sitten kysyin millaista keittoa on ”Pekingkeitto”. Hän vastasi: ”Se on kanakeittoa”.
Totesin tietysti, että tässähän on toisena vaihtoehtona kanakeittoa. Hän raivosi jo siinä vaiheessa, että ”Pekingkeitto on aivan erilaista kanakeittoa”. Totesin siihen, että ”tämähän on kuin TV-sketsistä”. Hän vastasi: ”Mua ei ainakaa naurata yhtää”.
Lähdimme pois.
Ilmoita asiaton viesti