Sanaa kynimässä
Yhä enemmän on sivistyneistöön itsensä kirjaavia henkilöitä, jotka elämöivät, etteivät he jaksa lukea vuodenvaihteen pitkinä pyhinä kuin dekkareita.
He ovat niitä (vain) itseään petkuttavia vähä-älymystöläisiä, jotka ovat aloittaneet kymmenen kertaa Sinuhen ja nukahtaneet kymmenen sivun jälkeen.
Epäluuloinen ehättää ounastelemaan, etteivät he lue mitään vaan vilkaisevat Internetistä.
Entä jos hän lukisi pyhinä ja välipäivinä lahkeesta ravistettujen kotimaisten teurastusdekkareiden asemesta alkuun ohuita kirjoja?
Suvainnette mainita muutamia ehtymättömiä henkilökohtaisia eväitä.
Jean Giono kertoo 34-sivuisessa kirjassaan miehestä joka istutti puita. Maailmansodat tulivat, raivosivat, menivät. Mutta provencelainen lammaspaimen eli syrjässä ja istutti tuhansia ja tuhansia puita. Hän oli säilyttäjä, jonka elämännäkemyksen ydin kirkastui lauseessa: Puhtaasti intellektuellit mietiskelyt ovat riistäneet kaikkeudelta pyhyyden vaipan.
Runoista on yksi suosikkini Joel Lehtosen Hyvästijättö Lintukodolle (118 s.). Sen lukaisee viidessä minuutissa. Mutta sen lukemiseen menee koko loppuelämä.
Jo siksi iki-idealistin moton elämän säilyttämisen suuruudesta voi esittää paprin kirjailijan kaksoisvalaistuksessa. Alessandro Bariccon Silkki –romaanissa (114 s.) ovat sanat: ”Väitettiin, että hän oli petkuttaja. Väitettiin, että hän oli pyhimys.”
Uudelleen ja uudelleen voi lukea Leo Tolstoin Ivan Iljitšin kuoleman. Se on 84-sivuinen mutta lisäbonuksena on Tolstoin essee Kuolemaa ei ole ja Torsti Lehtisen luotaus Tolstoin käsitykseen kuolemasta.
Sanotaan, että Tolstoi voitti kuolemanpelkonsa kirjoittaessaan tätä teosta.
Sen on kerrottu vaikuttaneen varsinkin eksistentialisteihin kuten Kierkegaardiin ja Sartreen. Albert Camus ammensi siitä Sivulliseen.
Alati luen uudelleen Tšehovin novelleja. Hän sytytti lyhdyn, jota ilman en ole hakeutunut elämän katakombeihin.
Ja lopuksi, jos aika ei anna muka myöten, hektinen henkilö voi, ei hotkaista vaan slow-lukea, aforismin tai pari Samuli Paroselta: ”Miettiessäni mitä sivistys on, minusta tuntuu, ettei se ole ainakaan sitä mihin sitä käytetään”.
Tai vielä täydellisemmin: "Maailma on sana."
IMMU
Semmoisen selityksen voi ehkä kertoa että työpäiviini kuuluu lukeminen runsaassa muodossa. Sähköposteja, pdf- ja Word-formaatin liitteitä, Exceleitä, Powerpointteja. Opinnäyteraportteja kanditöistä väitöskirjoihin. Suomeksi ja englanniksi. Tenttitehtävien palautuksia ja kurssien harjoitustöitä epäselvällä käsialalla himmeällä lyijykynällä.
Siihen päälle jaksan lukea ja ylläpitää sometilejä ja blogeja. Nettihesarin ja Suomen kuvalehden digiversioiden kestotilaaja jo vuosia. Paperilehdet menee keräykseen aika suoraan.
Näitä formaatteja ei juuri ollut silloin kun kirjan ylistäjät olivat nuoria ja salskeita.
Että jos se Sinuhe egyptiläinen mitä todennäköisimmin jäisi kesken kymmenemnen sivun paikkeilla niin voiko sanoa etten lue.
Niin no minua ei ole koskaan vaivannut se kuulunko johonkin sivistyneistöön, saisiko siitä jonkun etusetelin vaikka kirjojen hankkimiseksi.
Ilmoita asiaton viesti