Lukupamppu

Nykykuva? Jos nuorelle antaa lahjaksi kirjan hän tutkii päiväkaudet missä on laturin reikä.

Siksi retromuistuma perhearjesta, työnjaosta ja lukemisen liikkeellepanevasta voimasta parinkymmenen vuoden takaa:

On kiinteistö, jonka omistaa, mutta jota ei hallitse, ystäväni, joskin läheiseni, herra V.

Ilta-askareet ovat meneillään. Se tarkoittaa, että rouva askaroi. Herra V ja nuori henkilö, Timjamiksi lempinimetty, lukevat yläkerrassa.

Pihalta kuuluu kuinka lumikola liukuu pehmeästi.

Timjami silmää isäänsä:

– Tässä kirjassa puhutaan oblomovilaisesta ihmisestä. Mitä se tarkoittaa?

– Oblomov on Ivan Gontšarovin romaanihenkilö, poikkeuslahjakas makailija. Hän loikoilee, tuumailee omiaan ja jättää pintahikeen puskemisen muille.

– Etteikö Oblomov tehnyt mitään hyödyllistä?

– No, alati hän sottaili, että tuota ja tuota paikkaa olisi kohennettava. Mutta arveli, että ehtiihän tuon. Viipyilevä toimeenpanija oli Oblomov. Jos kutsuttiin kylään, hän oli aika kuha keksimään vippaskonsteja saadakseen jäädä kotiin.

– Sinä puhut Oblomovista imperfektissä.

– Aivan! Menneen maailman mies oli Oblomov. Ei nykyhaipakka soveltuisi hänelle. Kaikki eivät halua nuolla elämänsä hunajaa orjantappurasta.

Timjami vilkaisee V:tä jokseenkin terävästi:

– Joo-o. Menneiden aikojen miehiähän ovat oblomovilaiset.

V silmää takaisin epäluuloisesti:

– Sinä tarkoitat tuolla jotakin?

– Ehei. Luenpahan vain näitä kirjoja. Niistä viisastuu. Niin olet opastanut.

Timjami syventyy lukemiseen ja hoksaa kohta, että isän tuoli on tyhjä. Alakerrasta kuuluu astioiden kilinää. Äiti on siellä iltapalan laitossa.

– Missäs' perheen päävastuunkantaja on? Timjami tiedustelee kirjallisen yläviritteisesti.

– Se oli taas niin outo. Tuli pyrynä ovesta ja tempaisi minulta lumikolan. Mikähän sitä viirasi?

– Mistäpä minä, puolikasvuinen, tietäisin. Olen vain lukenut yhtä kirjaa.

– Kirjaa ja kirjaa! Onkohan ylettömästä lukuvimmasta mitään hyötyä tälle perheyhteisölle?

– Luulisin, että kirjoista viisastuu. Äskenkin opin, että mikä mies oli Oblomov.

Äiti nauliutuu sijoilleen ja hänen silmiensä läpi käy ymmärryksen leimahdus. Vilkaistessaan ikkunasta kolaa penkalle äheltävää V:tä hän myöntelee lämpimästi Timjamille:

– Oppii kirjoista viisautta, jaettavaksi asti…

IMMU