Lukupamppu
Nykykuva? Jos nuorelle antaa lahjaksi kirjan hän tutkii päiväkaudet missä on laturin reikä.
Siksi retromuistuma perhearjesta, työnjaosta ja lukemisen liikkeellepanevasta voimasta parinkymmenen vuoden takaa:
On kiinteistö, jonka omistaa, mutta jota ei hallitse, ystäväni, joskin läheiseni, herra V.
Ilta-askareet ovat meneillään. Se tarkoittaa, että rouva askaroi. Herra V ja nuori henkilö, Timjamiksi lempinimetty, lukevat yläkerrassa.
Pihalta kuuluu kuinka lumikola liukuu pehmeästi.
Timjami silmää isäänsä:
– Tässä kirjassa puhutaan oblomovilaisesta ihmisestä. Mitä se tarkoittaa?
– Oblomov on Ivan Gontšarovin romaanihenkilö, poikkeuslahjakas makailija. Hän loikoilee, tuumailee omiaan ja jättää pintahikeen puskemisen muille.
– Etteikö Oblomov tehnyt mitään hyödyllistä?
– No, alati hän sottaili, että tuota ja tuota paikkaa olisi kohennettava. Mutta arveli, että ehtiihän tuon. Viipyilevä toimeenpanija oli Oblomov. Jos kutsuttiin kylään, hän oli aika kuha keksimään vippaskonsteja saadakseen jäädä kotiin.
– Sinä puhut Oblomovista imperfektissä.
– Aivan! Menneen maailman mies oli Oblomov. Ei nykyhaipakka soveltuisi hänelle. Kaikki eivät halua nuolla elämänsä hunajaa orjantappurasta.
Timjami vilkaisee V:tä jokseenkin terävästi:
– Joo-o. Menneiden aikojen miehiähän ovat oblomovilaiset.
V silmää takaisin epäluuloisesti:
– Sinä tarkoitat tuolla jotakin?
– Ehei. Luenpahan vain näitä kirjoja. Niistä viisastuu. Niin olet opastanut.
Timjami syventyy lukemiseen ja hoksaa kohta, että isän tuoli on tyhjä. Alakerrasta kuuluu astioiden kilinää. Äiti on siellä iltapalan laitossa.
– Missäs' perheen päävastuunkantaja on? Timjami tiedustelee kirjallisen yläviritteisesti.
– Se oli taas niin outo. Tuli pyrynä ovesta ja tempaisi minulta lumikolan. Mikähän sitä viirasi?
– Mistäpä minä, puolikasvuinen, tietäisin. Olen vain lukenut yhtä kirjaa.
– Kirjaa ja kirjaa! Onkohan ylettömästä lukuvimmasta mitään hyötyä tälle perheyhteisölle?
– Luulisin, että kirjoista viisastuu. Äskenkin opin, että mikä mies oli Oblomov.
Äiti nauliutuu sijoilleen ja hänen silmiensä läpi käy ymmärryksen leimahdus. Vilkaistessaan ikkunasta kolaa penkalle äheltävää V:tä hän myöntelee lämpimästi Timjamille:
– Oppii kirjoista viisautta, jaettavaksi asti…
IMMU
Ei nuori kirjasta laturin reikää etsi vaan pitää kirjaa tylsänä ja aikaatuhlaavana. Ehkä pitisikin lähteä ratkaisemaan miten kija olisi elävämpi ja nopeampi lukea, sillä monesta musta teksti suorissa riveissä valkoisellapaperilla on puuduttavaa ja ottaa monille silmiin. Hyvä puoli kirjoissa kuitenkin on ettei niistä lähde sinistä valoa toisin kuin puhelimista ja teblet laitteista. Mutta hei, kerrompa erään vinkin: älä anna nuorista bäärää kuvaa.
Ilmoita asiaton viesti
Danielille: se on vaikeaa tuon huumorin kanssa…
Mutta: josko Sinulla olisi vähemmän kielioppi- ja kirjoitusvirheitä jos olisit lukenut jo lapsena?
Silti alati yst. Immu
Ilmoita asiaton viesti
Itse asiassa luen melko kohtalaisesti, tosin mini kirjoista jää aina kesken vähän ennen loppua. Nämä kirjoitusvirheet taas johtuvat siitä että kirjoitan tablet-laitteella mutten loikolue erikseen kirjoittamiani. Olen näet surkea oikolukemaan vaikka luetunymmärtämisessä keskivertoluokkaa. Kielioppivirheistä puolestaan en osaa hirveästi sanoa, sillä enpä ole saanut palautetta kuin pilkun paikasta ja pilkun käytöstä. Useimmiten on motkotetyu siitä etyä käytän pilkkua liian usein, eli lauseet piyäisi enemmän osatat päätyää eikä jatkaa aina vain pilkulla.
Ilmoita asiaton viesti
Mainion maltillinen vastaus. Kiitos siitä.
Vielä kerron kuinka olen aina viihtynyt itseäni huomattavasti vanhempien ja nuorempien seurassa. Onnellinen on ihminen joka nuoruudessaan älyää olla nuori.
Goethea muistinvaraisesti siteeraten: ”On hienoa kun nuoret napisee / uus’ helkkää vanha vapisee.”
Voi hyvin, yst. Immu
Ilmoita asiaton viesti