Sitä suusta kuuleminen…

Maailma on monin tavoin kahtia jaettu. Lentokoneessa on bisnes- ja karvahattupuoli, olutta on kolmosta ja nelosta, asioilla on kaksi puolta: oma ja väärä.

Ihmisillä on sosiaalista älyä ja viisausälyä. Viisas tietää paljon mutta sosiaalisesti älykäs tuntee kaikki. On myös heitä, jotka tympääntyneinä nykymenoon jättäytyvät kaikesta sivuun. Siihen perustuu tyhmyyden maailmanherruus.

On myös ulospäin suuntautuneita – ekstrovertteja – ja sisäänpäin kääntyneitä – introvertteja.

Ekstrovertit ottavat aina tilan haltuunsa keinoina puolihöhlä hohotus, kestokälätys, halu tehdä naurunalaiseksi kaikki, jota he eivät ymmärrä. He pitävät sitä huumorina.

Introverteilla on suu kiinni mutta silmät ja korvat auki. Tunnen ripavakallisen ihastuttavia henkilöitä, jotka ovat ujoja, varautuneita, terveen epäluuloisia. Mölynpöly ei hunnuta heitä.

Olen aina samastunut hiljaisiin. Hiljaisuus on ainoa kristillisyyden siru, mikä meissä on jäljellä.

Alati äänessä olevat hakeutuvat samoin ajattelevien seuraan vahvistaakseen luutumiaan ja ennakkoluulojaan. Populismi sikiää siitä kun yhtyy kuoroon.

Introverttiystäväni tuumailevat. He vaeltavat tieteen ja taiteen pylvässaleissa. Niin voi antaa aivoilleen juoksulankaa ja kalustaa päätään.. On vain ajateltava toisin kuin massayksilölliset.

Väitetään että toimeliaan vauhdikkaat vaahtopäät elävät rikkaan ja antoisan elämän. Sopii seurata kuinka nuorisosta kasvatetaan menestyviä statushakuisia moniosaajia. Kaikkea osataan vähän, mitään ei kunnolla. Kun puolivalmista taikinaa alustetaan, se on ostettavissa mihin tarkoitukseen tahansa.

Älkää peljätkö: valtaosa nuorisosta on tervettä ja valmis nousemaan Spartacuksen rinnalle.

Henkiset erakot elämän silti vahvimmin kokevat. Uskon että pienet teot, joita kukaan ei näe ja joista kukaan ei kuule, luovat oman elämän – jopa maailman – harmonian.

Olkaveljeni Ojarumpu ja minä vaikenemme kiusaantumatta. Hyvinvointikoodi testataan tekstiviesteillä. Toinen naputtaa: Mitenkä? Toinen vastaa: Lajinsa.

Kun nykyinen tavaramielisyys ja porhaltaminen riittää ja taikahuilukin taantuu pelkäksi vesijohdoksi, kaikkoamme Krakovan lähelle Vaikenevien veljien luostariin. Kuuntelemme kokopäivätoimisesti tuulten, puitten ja vetten sinfonioita pihaoravia tarkkaillen.

Siihen asti kaksijakoisuus on vain kestettävä. Tänään olet alttarivaate, huomenna kynnysmatto.

IMMU

 

 

0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu