Hymytuulet ja sydänurut

Pääsiäisen, kristikunnan surujuhlan, pientä suurta aivojen aikidoa: elämän ymmärtäminen ei ole mysteeriin tunkeutumista vaan sen vastaanottamista, elämistä sen kanssa, sen lävitse, sen turvin.

Siksi pääsiäisen kertauskirjani on 90-sivuinen Henry Millerin Hymy tikkaiden juurella.

Miller on iskostunut mieliin irstailijana.

Mutta Hymy tikkaiden juurella on muuta. Se on kirja Auguste-klovnista, joka haluaa lahjoittaa ihmisille katoamatonta iloa.

Auguste on filosofien sukua ja tietää, että klovnina oloon tarvitaan paitsi lahjakkuutta myös viisautta: tietoa inhimillisistä heikkouksista.

Mutta tieto ei yksin riitä – on kyettävä ”hyväksymään” epätäydellisyydet, ihmisluonteen heikot puolet ja ihmiskunnan epäoikeudenmukaisuudet, mädännäisyydet ja paheellisuudet ja silti oivaltaa, että kaikkea toivoa ei ole menetetty.

Siksi Auguste ei ammenna temppujaan vain mielikuvituksesta vaan todellisuudesta.

Huippunumerossaan Auguste vaipuu transsiin tikkaiden juurella. Tikkaat johtavat kuuhun. Yleisö on haltioissaan. Klovni on siis tajunnut oleellisen, ilon ja surun sisäkkäisyyden ja sen kuinka ne vaihtavat paikkaa käsittämättömän nopeasti.

Mutta kerran Auguste nukahtaa eikä herääkään jatkamaan numeroaan ja työsopimus puretaan. Hän lähtee vaeltamaan tuntemattomana.

Auguste palkkautuu kiertävään sirkukseen aputyömieheksi. Sitten sirkuksen klovni Antoine sairastuu ja Auguste lupaa esiintyä hänenä.

Auguste vakuuttaa , ettei hän halua viedä Antoinen työtä. Hän neuvoo tälle asian, jonka on oivaltanut: ”Olla oma itsensä, vain oma itsensä, on suurta ja samalla kaikkein vaikein temppu.”

Näin väärinymmärretty Auguste toimii alati väärinymmärretyn Millerin puhetorvena.

Mutta Auguste ylittää kaikki kollegansa hauskuudet, luo uuden Antoinen ja saavuttaa taas huiman suosion. Silloin Auguste poistuu areenoilta. Minne, se selviää luettaessa kyllä.

Miller ihaili Chagallin enkeleitä ja Miron tikkaita ja kuuta. Hän ymmärsi, että  ilo on kuin joki; se virtaa lakkaamatta. Ilveilijä opettaa meitä nauramaan itsellemme. Ja tämä nauru on syntynyt kyynelistä.

Henry Miller ja Auguste vääntäytyivät irti  kahleista ja määritelmien otteesta. Niin he saattoivat lopulta määrittelijät naurunalaisiksi.

Ilveilijät ja enkelit. He ovat jumalallisesti sovitetut toinen toisiinsa.

Pääsiäisrauhaa.

IMMU