Matkahäiväkirja

On julistettu kirjoituskilpailu unohtumattomasta ja avartavasta matkasta. Olen aina ollut nihkeä lähtemään reissuun. Oma tyyny pitäisi saada mukaan. Oman vessan edutkin ovat kiistämättömät.

Kertomus saa sääntöjen mukaan olla kaunokirjallinen mutta ei valheellinen. Se helpottaa, koska kirjoitan ainoastaan vain tosiasioita:

Hurjaannuin lähtemään puolison käsk…no, kanssa Tampereelle. Menomatka sujahti sulavasti kun haaveilin törmääväni kansanedustaja Sanna Mariniin.

Surua aiheutti yhä se, että vanhempani eivät aikoinaan asettuneetkaan Tampereelle vaikka siellä 1930-luvulla asuivat. Tyttäreni Timjami on korjannut sen asian.

Olen aina pitänyt hämäläisestä huumorista, kiitos Linnan ja Kiven. Siinä on hienosyisiä sävyjä ja arjen aforistiikkaa: Pohjantähdessä pikkuinen Kivojan Late kirkasti kirkkoherran rouvalle – kun tämä moitti ostettavaksi tarjottua hevosta pieneksi – että "parempi se on naula sokeria kuin leiviskä paskaa…"

Naiset olivat yhä kauniita. Tampereella on tajuttu mustan mascaran merkitys katukuvassa.

Paluumatkan alussa puoliso luki lehteä. Siitä löytyi artikkeli, jossa kerrottiin, että kihtiä poteville on löydetty toivoa koirakokeilla.

Ilahduin uutisesta, mutta vaimo muotoili:

– Sinulle, ajoittaisista elämäntavoistasi johtuen, voinee olla apua vain kulkukoirakokeista.

Oltiin hiljempää tovi. Jos nyt joku 200 kilometriin kulunutta aikaa toviksi suvaitsee mainita.

Koukkasin yhden kyläraitin kautta ja pysäköin pikkukaupan eteen.

Kassalla istui mies, minun ikiäni. Hän vilkaisi puolisoani ja ilmiselvästi hätkähti eikä ollut osata bongata kassaan vichypullon hintaa.

-Taisi tuntea? arvuuttelin minä kun oltiin pikitiellä.

Puoliso vaivaantui aavistuksenomaisesti:

-Tunsi, oltiin vierekkäisissä lukioissa…

– Että teini-iän ujousromanssi! Jos olisit suhtautunut häneen suopeasti, olisitkin nyt kyläkauppiaan rouvana.

Puoliso silmäsi minua niin kuin puolisot pejoratiivisesti silmäävät tietäessään voittavansa:

– En suinkaan. Hän olisi tehnyt elämänuran pakinoitsijana ja kirjallisuustoimittajana Kuopiossa.

Olin juuri kääntymässä kotipihaan kun hoksaamisen tulipunainen sähikäinen läpäisi pään.

Olin, pölvästi, kuvitellut vain ajelehtineeni elämässä ja osuneeni epähuomiossa ammattiini.

Mutta minua olikin ohjailtu, salaviisaan päämäärätietoisesti!

Matkailu avartaa. Eikö vaikka?

 

IMMU

 

0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu