Soitto on guruista tehty
Iltapäivän hiljentymishetki. Televisio esittää presidentti Koiviston hautajaisten päätteeksi RSO:n tulkinnan Sibeliuksen neljännestä sinfoniasta a-molli.
Se ei enää, suositun kakkossinfonian lailla, ole valoja ja värejä tulviva ylistys luonnon ihanuudelle vaan syntyjä syviä mietiskelevä ihmisen tilinteko, jossa puhuu autius ja sielun ehdoton yksinäisyys vailla tarpeetonta tehostusta.
Minussa se herättää – etenkin osaa Il tempo largo -osaa kuunnellessa – aina vaikutelman, että seison oman hautani partaalla.
Sinfonian yhteydessä on puhuttu syvyyspsykologiasta, aforistisista aiheista, siitä kuinka impressiot kohtaavat lopulta karun ekspressionismin.
Teoksen loppu järkyttää aina – se päättyy jousien raskaisiin a-molli-sointuihin.
Kirjailija Elmer Diktonius nimesi sen pettuleipäsinfoniaksi vailla tahtoa edulliseen valoon.
No, Koivistoa sanottiinkin pihiksi mutta minun huomisuskoni hän kokosi aina sanonnallaan ”Kyl se siitä”.
IMMU
Sibeliuskin tahtoi Il tempo largo -osan soitettavaksi omissa hautajaisissaan.
Toisaalta IV sinfoniassa on paljon myös valoa. Sinfonian alku on kuin auringonnousu. Toisen osan alku on valoisa ja vaaleanvihreä kuin vuodenaika juuri nyt, ja neljännen osan alku iloinen kuin hiprakassa. Toki näissä seuraa käänteet synkempään, mutta nuo ensin mainitutkin puolet ovat siellä. Ja kaiken kaikkiaan: elämän ihmeellinen rikkaus, vaikka se kuolemaan johtaakin.
Ilmoita asiaton viesti