Luokkavieras kesänrakentaja

Kesäkuun aamu, kello tuskin viittä. Ystäväni, joskin läheiseni, herra V istui aamua kuistillaan. Kotikatajassa soi Bach, tuuli teki sen nähtäväksi, kuultavaksi.

V oli jo käynyt läpi ”aamuhartautensa” – viisi tiibetiläistä liikettä. Ne loivat sielulle arkista pyhää, jonka ääripäät ovat rauha ja viha.

V vaali kykyään kolmen sekunnin primitiivireaktioihin. Hän ei tarvinnut paistinpannua teesien naulaamiseen, terävän floretin piston vain.

Ellei ikinä vihastu, se on pahankin sallivaa kesyyntymistä maailmassa, jossa hyvä on siroteltu ovelasti pahan joukkoon.

Näinkin V vihastui: luokkayhteiskunta on verosuunnittelevan talouseliitin, koneiden ja vempaimien, aatteellisesti vähä-älymystön siis populistien ja sivistyksellisesti keskiluokkaisten, keski-ikäisten, keskivertojen manipuloima.

Siten rapautetaan demokratia, hyvinvointivaltio.

Jos viisas tietää (liki) kaiken niin ovela tuntee kaikki. Hyvät veljet saalistavat sumeilematta, sumentavat todellisuudentajun, saattavat naurunalaiseksi kaiken, pyhänkin, jota eivät ymmärrä.

Suvainnette muistuttaa, että Kain ja Abel olivat ensimmäiset veljekset.

Käytössä on ahneuden matematiikka, ei oikeudenmukaisuuden laskuoppi. Kyky hävetä on vielä tarpeen kun päädymme etsimään elämän kultaista leikkausta, jossa onni ja oikeudenmukaisuus kohtaavat.

V oli elämän luokkavieras – liian ujo, varautunut ja vetäytyvä. Kun seurassa on henkilö, jonka mielestä asioissa on kaksi puolta – hänen ja väärä, V vaihtaa pöytää.

Mutta nyt V riisui haarniskaansa nauttiakseen luomueväistään. Ne koostuvat juurenmitasta murheen mustaa aromia, varrenmitasta teonsanaksi jalostettua toivoa ja terälehdellisestä jaettua iloa.

Kun juuret ovat vahvat, saa latva heilua tuulessa.

V oli onnellinen talossaan, jonka nimesi on As. Oy Enkelparventieksi.

Niin Bach vaihtui P. Mustapään läkkiseppä Lindbladin lauluun, jossa sanoja ei ole ollenkaan: ”Vain tuoksua mintun ja ruusun, / jota tuuli kantaa tullessaan, / vain tuoksua mintun ja ruusun, / tuo tuuli tullessaan…”

Pään läpi humahtavat J. Peltosen runosäkeet, jotka symboloivat vuosikymmenet sitten erästä kohtaamista ja ikisurun uhkan loittonemista V:n elämästä:

”Rastaan nokkima omena / putosi puutarhapolulle. / Se vieri kunnes pysähtyi / Sinun juurellesi.”

Kesärauhaa!

IMMU

 

 

0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu