Liki liikkuja

Hyötyliikunnasta on taas hengästymiseen asti touhotettu. Suvainnette tasapainottaa asiaa.

Hyötyliikunnan tyydyttävintä ja miellyttävintä lajia, tuoksuvien sylien kohtaamista, en käsittele. Sen verran on äidin ja isosiskon jämptisti jälkikäsittelemän pojan kotikasvatusta kunniassa.

Päivän alku, viisi tiibetiläistä liikettä, tavallaan muistuttaa syliliikuntaa. Ne sisältävät lihasten venytystä, hengitysharjoitusta, kehon kohottelua ja päättyvät raukeaan levollisuuteen. Se on aivojen aikidoa parhaimmillaan – tapulissakin ruplattaa joutuisasti.

Ukkovarpaitani piinaavat kihti ja nivelrikko estäen äkkiliikkeet. Nuorena liu'uin persukset kurassa pallon perässä. Nyt askellamme olkaveljeni Ojarummun kanssa Valkeisenlammen viertä taiteen ja tieteen mestarien pylvässaleissa.

Nuoruudessa rakensimme Erik Toivasen, sittemmin monikertaisen Suomen tietoviisaan, kanssa oman urheilukentän. Ikiliikkujiksi aioimme silloin. Silmälasit pelastivat.

Talvisin muistelen naapuria, joka lumipyry-yön jälkeen teputti talonsa portilla ja kehaisi:

– Onneksi sain traktorimiehen lumtöihin. Ehdin kuntosalille ennen työpäivää.

En langennut ivailuun vaan jatkoin konventionaalisella kuntosalillani – tempaisin kolan kuormineen penkalle.

Autollani Pablolla – siis Citroen Picassolla – rällään alle 3000 km vuodessa. Asuinpaikka kun on oiva, hyötykävellen ehättää kauppahalliin ostamaan Heikin Kalasta, veden viljaa, Tildan puodista leipää ja torilta Myllysen rouvalta vihanneksia.

Kuntopyörän hankin. Polkiessa voi sivistyä kuuntelemalla radiosta Ylen ykköstä, palata nuoruuteen Nostalgian myötä ja kerran viikossa kuuntelen Olivier Messianen pianosarjan Vingt regardas sur l'efant – Jèsus (20 katsetta Jeesus-lapseen). Se on maailman vaikein pianokappale, jonka aion opetella sormiverrytellen.

Pari hyötyliikuntahaavetta on. Jospa vielä kerran saisi kavuta Roomassa Gianocolon kukkulalle Villa Lanten, Suomen valtion kauneimman rakennuksen, pihalle kuuntelemaan kun mustarastaat viheltelevät Verdin aarioita. Jo poistuu mökömaailman vaikku korvista silloin.

Sitten janoan Pariisin pelaamaan Cafè de Fleurin – mm. Sartren, Hemingwayn lempipaikan – ulkoterassille pelaamaan dominoa.

Noista haaveista suorastaan, no, liikuttuu.

IMMU