Jakoteillä

Lyijynharmaa eilisilta, aavistus syksyn metallista helähdystä. Askelsimme Valkeisenlammen viertä.
Minä:
– Se on budjettiriihen lämmitysaika.
Ojarumpu, olkaveljeni:
– Siinä riihessä me ruumislaudalla vielä makaamme. Jakovaara uhkaa, vauraille jaetaan taas.
Minä, messevästi:
– Kun pikku-Petteri oli alakoulussa ja opettaja kysyi paljonko on neljä jaettuna kahdella niin mitäpä Petteri siihen? Jo silloin valtiomiesmäisesti: En halua sanoa mitään täsmällistä lukua.
Ojarumpu, hymyttä:
– Oiva on juttusi. Kun ystäväkvartetti työtön, peruspäivärahalainen, leipäjonolainen ja työstä syrjäytetty pysähtyivät valtiovarainministeriön portaille, niin arvannet minkä laulun pojat virittivät.
Minä, ymmälläni kuten olkaveljeni nerollisuuden polkemana aina:
– Valaisset?
Ojarumpu, tutun alakuloisesti:
– Orpopojan valssin.
Askelsimme, vilutti vähän joten istahdimme lammen äyräälle ja jaoimme… no, jaoimme mitä jaoimme – mutta hyvinvointivaltiomiesmäisen tasapuolisesti.

IMMU