Roolimalja

Pitää jälkikesää. Pähkäilimme, olkaveljeni Ojarumpu ja minä retroillen kesän riemuja myönteismiehisesti…

Luontoäänistä kaunein, korkeakorkoisten kenkien kopina, kuului asvaltilla, hameet olivat lyhenneet parinkymmenen sentin päähän synnistä eli kaikki naiset eivät käyttäneet tiukkoja pitkiä kalsareita. Taikahuilu reagoi siihen eikä ollut taantunut pelkäksi vesijohdoksi.

Ottauduimme myös sukupuolen tasa-arvoon. Olemme kyllä oppineet roolijaon ja rajamme kotilieden ääressä.

Kun käsky tekemään jotain käy, aina imuroinnista ja tiskikoneen tyhjentämisestä viemärin avaamiseen, olemme käytettävissä.

Istuimme paraikaa paikallisbussissa. Ettäkö miksi? Koska tiedämme ne rajamme. Etenkin promillerajan.

Ojarumpu yltyi kysymään:

– Oletko kuullut, että poikkitieteellinen mieliharmimme Kyyrysyrjän Osku on ryhtynyt tekemään ruokaa, tamppaamaan mattoja ja käymään kaupassa?

– Minne joutui hänen uuras osapäiväinen kodinhoitajansa?

– Osku nai hänet.

Viereispenkin naispari silmäsi pejoratiivisesti.

Bussissa oli enimmäkseen murrosikäisiä. Se tarkoittaa, että vanhempaa väkeä oli seisomassa ja kuuntelemassa kansankuppilamaista kieltä. No, antaa nuorten istua, jaksavat vanhoina seistä, tuumasimme sävyisästi.

Tultiin pysäkille. Sisään nousi neito, iho kuin alabasteria, pylly kuin Nukkumatin tyyny, hiukset Elovena-paketista.

Hän silmäsi täysiä penkkejä ja lausui:

– Eikö löydy sijaa raskaana olevalle naiselle?

Ojarumpu pomppasi vieteriukon ketteryydellä ylös ja tarjosi penkkiä. Sitten Ojarumpu ei malttanut, hilpeyttään kai, vaan puhkesii uteliaaksi:i

– Suvaitsetteko tiedustella kauanko olette jo ollut siunatussa tilassa?

Neito väläytti 32 helmen hymyn ja lausui äänellä, joka oli hento kuin pienen pensaslinnun liverrys aamuhärässä:

– Kohta vartin!

Saavuttiin torille. Mykäksi muuttunut Ojarumpu tunki ensimmäisenä ulos bussista, hyvästelemättä tai edes nyökkäämättä neidolle.

Varsin arkisovinistista käytös-, tapa- ja sukupuolierottelukulttuuria niinkin hilpeältä mieheltä tulevaa äitiä kohtaan.

Eikö vaikka?

IMMU