Kalaviisaat
Iltapäiväaskellusta olkaveljeni Ojarummun kera Valkeisenlammen äyräällä. Kellastuneet lehdet vilkuttivat kesälle ja laskeutuivat muuttuakseen mullaksi jälleen.
Minä:
– Alakulo taitaa kyteä sisimmässäsi.
Ojarumpu:
– Suulauteni on saattanut minut iki-itseinhoon.
Minä:
– Valaisset kuin kointähtönen mua köyhää kerjääjää…
Ojarumpu:
– Anna arpeutua. Loihdin päiväruoaksi bataatilla aateloitua perunamuusia ja Heikin Kalan ahvenfileitä, suolalla ja pippurilla maustetuissa korppujauhoissa käänneltyinä, voioliviiöljyseoksessa paistettuina.
Minä:
– Ei siis mitään alakuloon viittaavaa.
Ojarumpu:
– Annahan olla. Poistin taas parilla viillolla keskiruodot fileistä. Vaimo siihen, että pieniä ovat ruodot, pehmenevät paistaessa. Viivytät tahallasi ruokaa. Minä siihen, että ruotoja ei mahdu kurkkuun koska olet niin usein pannut luun kurkkuuni. Suuttui…
Minä:
– Jos suuttuu niin se on hyvä merkki. Jos ei suutu, on aihetta huolestua.
Askelsimme yhteistuumaten, että niin se käy kun ei ole ikinä elänyt onkikaloilla eikä arpajaisvoitoilla.
IMMU
Kommentit (0)