Huulen viemää

Mullikan, Savon Sanomien, nk. juhlalehdessä käsiteltiin murretta. Yhdessä jutussa väitettiin Tuntemattoman sotilaan Rahikaista savolaiseksi. Niin se käy kun toimittajat, jotka ennen elivät sanoilla ja sanoista eivät lue kuin omat jorinansa.

Mutta Rahikainen oli kylläkin ”pohjoiskarjalainen lunki ja pinnari”. Pätevä suustaan.

Savolaisia edustaa kirjassa lähetti Mielonen, josta ei huumoria löydy. Kunhan veuhtoo: Hyökkeemään, hyökkeemään…

Jotain Linnalla oli siis savolaisia vastaan. Koskelan esikuva oli nilsiäläinen maanviljelijä Einar Kokkonen, jonka Linna muutti hämäläiseksi, kirjan parhaaksi henkilöksi.

Sepä olikin onni koska Täällä Pohjantähden alla kertoo Koskeloittain tarinan.

Minulla on vara oikaista asia koska geenperimäni on aitosavolainen – äiti Heinävedeltä ja isä eli lapsuutensa ja nuoruutensa Puijonkatu 13:ssa Kuopiossa, kävi lyseota ja opiskeli tekussa, joka nykyisin tunnetaan Snellmanin kouluna.

Minä synnyin Joensuussa ja muutin Kuopioon 1975. Täällä sitten loksahtivat perintötekijät ja ympäristövaikutukset – savolaisuus ja karjalaisuus – toistensa lomaan kuin pirunnyrkin palikat.

Niin mukavaa on ollut, että kolmesti oli muuttoauton liki pakattu, kahdesti Helsinkiin

ja kerran Tampereelle, että lasti purettiin. Viimeksi syy oli tyttäreni Timjamin syntymä. Hänen piti saada syntymäpaikakseen Kuopio. Kuka nyt kotoaan loittonisi…

Huumorista, heimoeroista piittaamatta, olen muuten samaa mieltä kuin Matti Kuusi: ”Aito humoristi on pessimistinen realisti, hän ei usko naurunsa pystyvän muuttamaan maailmaa. Hän hyväksyy sen, että maailma on vajavainen, hassunkurinen paikka.”

IMMU