Liha ja rakkaus

Levollista aamua Valkeisenlammella. Vatsaa hyväili aamupala, espressoa, juustovoileipä kurkulla, viiliä. Ojarumpu, olkaveljeni, vaikutti nyreältä.

Minä:
– Muistatkos tätä Joel Lehtosen säkeistystä: Perunaiset pienet höyryää, – kinkkua, ruuusunpunaista kuin / on rakkaus nuoren naisen. /Siansorkkaa, vasikkahyytelöä, / joka tutisee kuin sielu…

Ojarumpu:
– Anna arpeutua. Mistä tiedät, että puolisoni lopetti lihan käytön?

Minä, muka vekkulisti:
– Puhutko pelkästään ruoasta?

Ojarumpu:
– Kuvottava on kykysi reagoida rivosti toisen alakuloon. Pöydässä on vihanneksia, juureksia, salaatteja….

Minä, malttamatta:
– Ihmettelinkin kun naisääni huuteli teiltä päin: Syömään ennen kuin ruokasi kuihtuu! Mitenkä arvelet pärjääväsi raskaissa haravointitöissä nyt kun kiinteistönomistajien lehti ilmestyy suurpainoksensa.

Ojarumpu:
– Ajattelen kasvissyöjäeläimiä kuten hevosta tai norsua. Väkevävoimaisia ovat pelkillä heinillä.

Totesin asian niin olevan ja jatkoimme, kädet selän takana askellusta Anatole Francen apotti Coignardin Kuningatar Hanhenjalan ravintolassa nauttiman ateriakritiikin hengessä: "Vaikka viini oli hapanta ja ruoka keskinkertaista, ambrosia ja nektari virtasivat huuliltamme…"

IMMU