Kostohyvitys

Ihmiset katsovat oikeudekseen vastata pahaan pahalla. Ellei se käy päinsä, heistä tuntuu että heiltä on riistetty vapaus, arveli jo Aristoteles.

Useimmilta kostajilta puuttuu tyyli. He saavat vain kolmen sekunnin primitiivireaktion.

Olen ikäni osannut kostaa toivottamalla moukat helvettiin niin viehättävästi, että he lähtevät riemuiten matkaan.

Kieleni kai voideltiin syntymässä pirusta erittyneellä talilla.

Joillekin kannattaa kostaa vain jättämällä heidät huomiotta. Mikään ei pistele virtsapäätä enempää.

Pienikaliiperisille ei kannata kostaa. He pitävät sitä arvonnousuna itselleen, siis omissa silmissään. Harkittu kosto vaatiikin merkittävän kohteen.

Ja muista: kostoa hautova pitää aina haavojaan auki omaksi tuhokseen ja arpikin helottaa vielä aikansa.

Suvainnette valaista tyylikostoa tosipohjaisella novellilla.

Istuimme, olkaveljeni Ojarumpu ja minä, hänen omistamassaan mutta ei hallitsemassaan kiinteistössä. Siemailimme, no siemailimme mitä siemailimme ja mainitsin ohessa:

– Kuistilla lojuu röykkiö lautoja.

Ojarumpu pörhäköityi:

– Nikkaroin linnuille, jotka tosin pitävät harvoina krapula-aamuinani kokoonsa nähden kohtuutonta metakkaa, kevääksi pöntön. Naapurilla, siis hänkin (!) on

näppäräkätinen, on oiva kokoelma ammattilaisvälineitä., Noutakaamme niitä!

Naapuri esitteli, vaivoin ylpeyttään peitellen, välineitään. Mutta hänellä oli periaate, ettei hän lainaa niitä. Ne tahtovat muka jäädä viikkokausiksi palauttamatta. Paikan päällä ja silmän alla saisi Ojarumpu lautansa pätkiä.

Ojarumpua sieppasi moinen epäluottamus. Siis loittonimme.

Kotona Ojarumpu etsi puukkosahan ja vasaran.

Emme enää siemailleet mistä noheva lukija oivaltaa, että rouva Ojarumpu oli saapunut kotiin. Nuuhkaistuaan osoittelevasti rouva mainitsi kahlanneensa pihassa nilkkaan yltävässä kinoksessa.

Samassa ovikello soi. Kuistilla seisoi nikkaroijanaapuri:

– Minulta halkesi kola jäätyään katolta tippuneen lumen alle. Lainaatko kolaasi?

Katselin kuinka uurteet Ojarummun kasvoilla vaihtoivat uomiaan. Hän siis hymyili:

– Mutta kun minulla on periaate, etten lainaa kolaa pihani ulkopuolelle. Joten

voisitko käyttää sitä tontillani?

Naapuri silmäsi jokseenkin pejoratiivisesti ripeästi poistuessaan.

Me aloimme nikkaroida vanhan kansan välinein. Tosin vasta kun Ojarumpu oli, puolison silmän alla, kolannut pihan.

PS: Yhä odotan toiveikkaana milloin hunajainen sädekehä Ojarummun pään yllä valahtaa hirttosilmukaksi hänen kaulaansa, tyylikostostakin myönteisen kateellisena.

IMMU