Elämän eväässä

Askelsimme, olkaveljeni Ojarumpu ja minä, Valkeisenlammen äyrästä alustavassa pakkasaamussa.. Kuinkas Ilmari Kianto rukoilikaan: ”Pakkasten suuriruhtinas, pohjoisnavan konsuli, kylmien yhtiöiden päällikkö, armahda meitä!”

Ottauduin aiheeseen:

– Viluttaako?

Ojarumpu sään mukaisen viileästi:

– Kun kesällä ja talvella on selkeä ero niin hätää maailmanlopusta ei ole. Ihana Kerttu Kotakorpi jo lupasi että puolivälissä viikkoa taas lauhtuu. Tosin ulkonevia ruumiinosia kuten nenää, nyt vähän paleltaa. Vulgääri elämännäkemyksesi tarkoittaisi…

Minä:

– Annapa arpeutua. Mitähän jos meilläkin olisi tuhti rasvakerros, maha vyöryisi vyön yli kuin munkkitaikina. Jo vilu väistyisi.

Ojarumpu:

– Olen ollut samoissa ihannekiloissa 40 vuotta. Vilu on ollut sielun vilua.

Minä:

– Valaisset mikä on ollut vähien kilojesi salaisuus. Oletko sisäistänyt lautasmallin?

Ojarumpu:

– Lautasmallini on arkisin Teema, viikonlopuisin Villeroy Boch. Kohtuus ei ole syömisessä ikuista keskinkertaisuutta jos muuta elämää pitkästymässsä onkin. Laitan meillä aina ruoat, käytän voita, kermaa, smetanaa. Vältän asketismia, lumedieettejä, järjetöntä liikuntareuhtomista enkä syö ikinä mahaa pömpölleen. Pikkunälkä panee toiseksi tärkeimmän elimeni, aivot siis, ruplattamaan.

Minä:

– Aivan! Mitä ihmiset tekevät pikaisesti hävittämilleen kiloille? Hankkivat ne parissa viikossa takaisin. Minäkin hankin kuntopyörän pari vuotta sitten. Alle viisi tiibetiläistä liikettä, venytyksiä, levollisia hengitysharjoituksia myönteistuumailulla. Sitten polkemista 15 – 30 minuuttia, pulssi korkeintaan 160. Soittimesta Led Zeppeliniä, Spencer Davis Groupia, Moody Bluesia ja Wigwamia, unohtamatta Chopinia, Bachia, oopperakuoroja. Ja mikä parasta: jos kuntoilu ei jonain aamuna tunnu hyvältä niin jääköön.

Askelsimme. Sitten Ojarumpu aateloi pakkasaamun:

– Mikä on parasta meissä? Itseruoskinnan, siis fyysisen, puuttuminen.

IMMU