Julkiluotuja

Rankkaa on julkisen ihmisen elämä. Tänään olet alttarivaate, huomenna kynnysmatto. Median juoruhyeenat näykkivät. Mutta ihminen on ahne juoruille.

Josko julkistaisin kohdalleni osuneita unohtumattomia julkkissattumuksia. Mutta kilttejä vain ja pikkuotoksen, näitä, roisejakin riittäisi. Mutyta miksi penkoa ihmisten yksityiselämää tai pestä ruumiita?

En 33 vuoden toimittaja-aikanani halunnut haastatella himphamppuviihdeväkeä – vaan älykköjä. (öhöm!)

Juice – minulle Jussi – tahtoi tavata aina kun polut ristesivät. Kohtasin Jussin kirjailijana, en rokkarina. Koskettavia olivat yhteiskivut: isän varhaiskuolema, äitisuhde, niukka lapsuus.

Ei ihan kaikkea lehteen pantu.

Josko nyt tämä: Jussi osti äidilleen asunnon Tampereelta seinänsä takaa. Äiti-poika -suhde oli ajoittain äkeä. Mutta Jussi laittoi ruoat ja vei ne äidille, mykkäkoulunkin aikana.

Kerran kuului kolahdus ovelta: äiti palautti astiat, pestyinä, postiluukusta.

Lippe Suomalainen mökötti makuuhuoneessa Karin esitellessä siellä aarrettaan – Mirón taulua.

Lippe istui koko ajan vaiti, kädet sylissä, pää painuksissa. Kari lie raottanut sana-arkkuaan…

Karilla oli muuten uskomaton kotiapteekki telttavuoteensa vieressä. Videoaarteisto länkkäreitä täytti yhden seinän.

Kari evästi: ”Jos kirjoitat kaiken sanomani lehteen ja joudut vaikeuksiin, soita.”

Pentti Linkola luona tervattiin ensin rekeä. Hän ei juonut käärmeen verta vaan keitti pannukahvit ja jutteli verkkoa selvitellessään levollisella äänellä.

Pöydässä oli kelmuun kääritty kahvikakku. Pentti vuoli pinnalta pois hometta. Valokuvaaja torjui kakun, minä söin, ihan kelpoevästä.

Erno Paasilinnalta oli juuri kuollut tositoveri – suomenpystykorva Vekku.

Erno oli alkuun apea. Kun juttu alkoi luistaa hänen huumorilaatunsa kävi ilmi. Yhä kuulen hänen naurunsa: kuin pakasteherneitä olisi tiputeltu lautaselle.

Armi Ratia houkutteli Atlakseen, kulki perässäni, olinhan, edes nuorena, salskea (!) ja toisteli: ”Apina, apina hei, lähde yömyssylle.”

Muistin että hän oli vain kaksi vuotta äitiäni nuorempi. Menin kirjoittamaan juttuni. Aamulla Armi halusi pinkan lehtiä luettaakseen jutun Marimekon hallituksella.

Johannes Virolaisen tapasin kumisaappaissa. Kyllikillä oli iltapuku. Tarjolla oli karjalanpiirakoita keittiössä, pöydän alla paimentolaismatto. Jussi virnuili ovelasti muistellessaan. Hänestä ei tarttunut kepuperäinen sielullinen sikainfluenssa.

Pekka Kejonen nukkui menovuosinaan päiväunia työhuoneessani. Keskustelu ja muistumatt olivat ainutlaatuisia kun muistaa hän kuppilaaikojaan.

Yhä ällistelen kuinka laveasti kalustettu hänen päänsä oli, on yhä.

Hellyttävä oli haastatteluhetki Savonia-palkitun Sirpa Kähkösen kanssa. Hän oli saanut vasta vauvan ja paitapuseron läpi alkoi pursuta maitoa.

Se oli sivistyskoe! Kumpikaan emme siis ”huomanneet”. Mutta lyhensin kysymyslistaa. Ymmärsimme, ihan totta, toisiamme puolesta sanasta.

Syvyyshyvässä seurassa sain taivaltaa tällä toistaiseksi päättymättömällä väliaikamatkalla kohti maailman sydäntä. Joistakin heistä tuli ystäviä, joiden seurassa sielu sai – ja saa yhä – arkenakin sunnuntain.

IMMU

0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu