Häiväunet

Aamu klo 4.30. Koipea kolottaa mielipaikassani Artekin sohvassa (jo kolmas viikko petissä, liikkumista kyynärsauvoilla jne… nyt nousin jo raput tietokoneelle yläkertaan, monen harmiksi kai.), jossa toivon minut tuhkattavan.

Jätös tyhjään kossupulloon, se nakataan syväväylälle lipumaan, lopultakin, kaikille seitsemälle merelle.
Yön levottomassa unessa matkustin taas (oikeasti se tapahtui yli 30 vuotta sitten) junassa halki Siperian Tyynelle valtamerelle.

Suuret joet, pienet sipulikupolikirkot mustapalttoisine mummoineen kumartamassa rapuilla, Novosibirskin Akatemiakaupunki, omuliateria Baikalin, pyhän meren, rannalla.

Tshehovin hengitys levollistaa.

Herätys ja uinahdus taas: nousin ketterästi yläkerran raput. Vaimo nukkuu siellä välttääkseen kipuähkeeni.

Katselen häntä kauan, aina sinne missä meri tavoittaa taivaan äären.

Herätys taas sohvassa – yksin ja unet lomittuivat tsuktsikirjailija Juri Rytheun säkeissä:
"Paljon on suloista elämässä / aamun kauneus ja heräämisen ilo / syystundran elävät värit / yli kivien virtaavan veden soitto / vastasyntyneet vasat purolla. / Paljon on suloista elämässä / mutta ei toki ihanampaa kuin kohtaamisen odotus…"

Jk. Ei uni ole kuoleman veli, se on aivojen aikidoa, se on muutama pianoakordi Chopinin cis-mollinokturnoa n:o 20, se on askellusta ylänköjen rauhaan.

Elämä on suurenmoista – sittenkin.

IMMU